Sinisillä koossa yli 4 000 kannattajakorttia – Simon Elo arvioi keräyksen olevan valmis lokakuussa
Aiemmin ryhmän tavoitteena oli rekisteröidä puolue jo syyskuussa.
Sininen tulevaisuus -ryhmä irtautui Jussi Halla-ahon perussuomalaisista kesäkuussa. Kuvassa puheenjohtaja Simon Elo. Kuva: LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINENSininen tulevaisuus -puolueen perustamista varten on kerätty yli 4 000 kannattajakorttia, kertoo sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo. Hän arvioi STT:lle, että puolueen rekisteröimiseen vaadittavat 5 000 kannattajakorttia ovat kasassa lokakuun aikana.
Aiemmin ryhmän tavoitteena oli rekisteröidä puolue jo syyskuussa.
Elo kertoo, että kannattajakortteja on saatu kasaan viime aikoina entistä vilkkaammin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
