Syysmyrsky säästipahimmilta tuhoilta
Ilmatieteen laitos luonnehti alkuviikon myrskyä tavanomaiseksi. Kovin hetkellinen puuska mantereella oli 23,3 metriä sekunnissa. Se mitattiin myöhään tiistai-iltapäivällä Kokemäellä Satakunnassa.
Metsänhoitoyhdistys Teljän metsänhoidonneuvoja Jaakko Herrala kertoi keskiviikkona, että Kokemäellä sadan hehtaarin metsätilalta on kaatunut 280 runkoa.
Puuta on kaatunut myös Pyhärannan, Laitilan ja Euran alueella.
”Suurin yksittäinen ilmoitus on 200 kaatunutta runkoa”, Metsänhoitoyhdistys Länsimetsän toiminnanjohtaja Hannu Justen kertoo.
Erityisesti sieltä täältä hakkuuaukkojen reunoilta on kaatunut puita. Märkä maa ei ankkuroi juuria maahan, joten puut kaatuvat nyt helpommin kuin roudan aikaan.
Metsänhoitoyhdistys Lounametsän metsäasiantuntija Teemu Katunpää kartoitti tuhoja Mynämäen suunnalla.
”Autolenkin perusteella yksittäisiä puita on nurin, mutta vähemmän kuin pelkäsin”, Katunpää toteaa.
Soittokierroksen perusteella Pirkanmaalla, Länsi-Satakunnassa sekä Metsänhoitoyhdistys Karhun alueella säästyttiin niin ikää pahimmilta tuhoilta
”Vakuutusyhtiöt ovat olleet hiljaa eikä metsänomistajatkaan ole soitelleet”, toiminnanjohtaja Jaakko Klemola Metsänhoitoyhdistys Länsi-Satakunnasta kiittelee.
Tuhojen kartoitus kuitenkin jatkuu.
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

