Lintuinfluenssa uhkaa – mutta mistä sen tuntee?
Jokainen kuolleena löytynyt lintu ei välttämättä ole kuollut juuri lintuinfluenssaan.Ahvenanmaalta torstaina löydettyjen kuolleiden tukkasotkien todettiin menehtyneen lintuinfluenssaan, joka varmistui perjantaina korkeapatogeeniseksi eli tautia aiheuttavaksi kannaksi.
Lintuinfluenssa on tavallisen influenssan tavoin muuntautumiskykyinen virus, eivätkä kaikki tautikannat ole korkeapatogeenisiä.
Nyt kyse oli ensimmäisestä kerrasta, kun korkeapatogeenista lintuinfluenssaa todettiin Suomessa. Riski on suuri, että virus leviää Ahvenanmaalta Manner-Suomeen.
Eviran mukaan "lintuinfluenssaa on epäiltävä, jos useita luonnonvaraisia lintuja löydetään kuolleina tai siipikarjatilalla on lintuinfluenssan oireita".
Mistä taudin sitten tunnistaa?
Nyrkkisääntö on, että luonnosta löytämäänsä lintua ei pidä itse mennä sorkkimaan. Tutkiminen pitää jättää viranomaisille, jolle epäilyistään pitää viipymättä ilmoittaa.
Eviran mukaan lintuinfluenssan oireet vaihtelevat monen tekijän vaikutuksesta. Oireet riippuvat viruskannasta, lintulajista, lintujen iästä, elinolosuhteista ja eläimen vastustuskyvystä.
Mikäli tartuntaa epäilee elävällä linnulla eli käytännössä tuotantoeläimillä, tyypillisiä oireita ovat apaattisuus, ruokahaluttomuus, muninnan lasku, pään alueen turvotus.
Eläimillä saattaa olla myös hengitystieoireita ja ripulia tai keskushermosto-oireita, kuten asentovirheitä ja epänormaaleja liikkeitä.
Taudin itämisaika on 3–5 päivää, mutta puhjettuaan sen eteneminen voi olla erittäin nopeaa. Siksi oireita ei välttämättä ehditä havaita ennen kuin lintu on jo menehtynyt.
Lue lisää:
Ruotsissa tapettu jo 200 000 kanaa lintuinfluenssan takia
Ahvenanmaan lintuinfluenssa todettiin korkeapatogeeniseksi kannaksi
Siipikarja määrätään sisätiloihin –Lintuinfluenssa vaarassa levitä Manner-Suomeen
Ruotsissa tapetaan 37 000 kanaa lintuinfluenssan takia
Tanskassa todettu lintuinfluenssaa kesyankoissa –Ruotsi kiristämässä siipikarjan suojausta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

