Nordea varoittaa kuristamasta kasvua
Suomen talous elpyy Nordean ekonomistien mukaan tänä vuonna odotettua hitaammin. Siksi talouspolitiikan päätöksissä pitäisi varoa kuristamasta heikkoa kasvua.
Ekonomisti Pasi Sorjonen kuvaa Suomen talouden kehitystä vaisuksi siitä huolimatta, että maailmantaloudessa on näkyvissä piristymisen merkkejä lähinnä Yhdysvalloissa ja Kiinassa.
”Aktiviteettia hillitsevien kiristysten aika ei ole nyt vaan vasta sitten, kun talouden toipuminen on päässyt kunnolla vauhtiin”, Sorjonen sanoi tiistaina esitellessään Nordean talousennustetta.
Verojen liian aikaisessa korotuksessa on Sorjosen mukaan vaarana se, että vaikutus verotuloihin kääntyy päinvastaiseksi kuin tavoiteltiin.
Kotimaisista tekijöistä ei ole nyt talouden veturiksi. Sorjosen mielestä toivo pitää laittaa viennin varaan.
”Nyt olisi korkea aika toteuttaa kilpailukykyä parantavia uudistuksia, joita useat työryhmät ovat esittäneet. Näitä raportteja on meillä pilvin pimein.”
Nordean pääekonomistin Roger Wessmanin mukaan euroalueella taantuma on alkanut hiljalleen laantua. Huolestuttavaa on kuitenkin se, että euron vahvistuminen näyttää jarruttaneen vientiä viime vuoden lopulta lähtien.
Wessman piti mahdollisena, että euron vahvistuminen pysyvästi noin 1,40:n tasolle dollariin verrattuna voisi pakottaa Euroopan keskuspankin alentamaan korkoa.
Kyproksen tai Italian kriisien Wessman ei usko vaarantavan euroalueen vakautta. Kyproksen esimerkki tuskin johtaa talletuspakoon muissa euroalueen maissa. ”Kyprosta voidaan pitää rahanpesumaana, jota voidaan kohdella toisin kuin muita”, Wessman sanoi.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
