Meteorologi kertoo kuinka järvet vaikuttavat tuulen voimakkuuteen
Järvialueen vesipinta on tuulen kannalta otollinen kiihdytyskaista.Voivatko esimerkiksi pienet järvialueet sisämaassa antaa lisävoimaa myrskyille?
Järvialueen vesipinta on tuulen kannalta otollinen kiihdytyskaista, sillä tuuli ei koe siinä samanlaista kitkaa kuin esimerkiksi metsän yläpuolella.
Tuulen pyyhkäisymatka otollisesta suunnasta järven yllä voimistaa tuulta jonkin verran tuulen suunnasta katsottuna vastarannalla, joten näennäisesti järvialueiden vaikutus voi tuntua myrskyä voimistavalta. Esimerkiksi Päijänteessä voi pohjois-eteläsuuntaisesti olla paikoin pitkiäkin pyyhkäisymatkoja.
Suomen järvialueet ovat pitkälti melko epäsymmetrisiä ja tuulen suunnasta johtuen järvissä voi esiintyä edellä mainitun lisäksi myös tuulen kanavoitumista, mikä paikallisesti voimistaa entisestään mahdollisen myrskytuulen vaikutusta.
Suuret vesistöt voivat toimia kosteuden lähteinä ja sitä mukaa synnyttää sadekuuroja hetkellisesti lisäten myös tuulen puuskaisuutta, mutta myrskymatalapaineiden tapauksessa arvelen pienten järvialueiden olevan myrskyille lisävoiman kannalta merkityksettömiä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

