Perussuomalaiset tiukentaa sääntöjään: avustajaksi ei saa enää palkata perheenjäsentä
Puoluesihteerin mukaan mukaan uusi ehto on osa puolueen työtä selkeiden ja läpinäkyvien toimintatapojen vahvistamiseksi.
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso on palkannut avustajakseen oman poikansa. Kuva: Kari SalonenHallituspuolue perussuomalaiset on lisäämässä eduskuntavaalien ehdokassopimuksiin uuden ehdon, joka estää puolueen listoilta valituksi tulleita kansanedustajia palkkaamasta perheenjäsentään tai läheistään eduskunta-avustajakseen. Puolue kertoo ratkaisusta tiedotteessaan tänään keskiviikkona.
”Tulemme jatkossa lisäämään eduskuntavaalien ehdokassopimuksiin kohdan, jossa ehdokas sitoutuu olemaan palkkaamatta läheistään tai perheenjäsentään eduskunta-avustajakseen. Asia on ollut suunnitteilla jo jonkin aikaa, mutta nyt, kun vaalit lähestyvät, aloitamme tämänkin asian valmistelun, kertoo puoluesihteeri Harri Vuorenpää.
Vuorenpään mukaan uusi ehto on osa puolueen työtä selkeiden ja läpinäkyvien toimintatapojen vahvistamiseksi.
”Selkeät pelisäännöt helpottavat kaikkia osapuolia. Siksi ehdokassopimuksissa sitoudutaan myös muihin puolueen tärkeinä pitämiin asioihin sekä esimerkiksi puolueen arvoihin. Tämä muutos astuu voimaan tulevien vaalien jälkeen”, Vuorenpää jatkaa.
Perussuomalaiset joutui kohun keskiöön sen jälkeen kun sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson (ps.) uutisoitiin palkanneen oman poikansa avustajakseen.
Iltalehti: Kaisa Juuso vaihtoi eduskunta-avustajaa – Palkkasi tehtävään oman poikansa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






