Talouden pohjakosketusta ei ole vielä nähty, yritysten konkursseja tulossa merkittävästi lisää
Luottovakuutusyhtiö Atradius arvioi Suomen talouden kääntävän parempaan kesän jälkeen.
Konkurssiaalto koettelee erityisesti rakennusalan yrityksiä, mutta myös muilla aloilla on vaikeuksia. Kuva: Markku VuorikariKansainvälinen luottovakuutusyhtiö Atradius ennustaa konkurssien määrä kasvavan Suomessa seuraavien kuukausien aikana.
Arvio perustuu Atradiuksen Suomessa toimivan tytäryhtiön tämän vuoden huhtikuussa käsittelemien korvaushakemusten määrään. Se antaa viitteitä tulevien konkurssihakemusten lukumäärästä.
Luottovakuutusyhtiö vakuuttaa yritysten myyntisaamisia. Se maksaa riidattomista saatavista korvauksia, kun maksuviiveitä ilmenee.
Euromääräisesti tarkasteltuna yhtiön huhtikuussa maksamien korvausten yhteissumma oli noin kaksinkertainen helmikuussa ja kuusinkertainen maaliskuussa maksettuihin korvauksiin nähden.
“Ero maalis- ja huhtikuun välillä on osittain sattumaa. Yleisesti ottaen näin suuri kasvu korvausten määrässä antaa kuitenkin todella huolestuttavan signaalin, sillä korvauksia maksettiin huhtikuussa sekä euro- että kappalemääräisesti paljon enemmän kuin tämän vuoden muina kuukausina, sanoo Atradiuksen Suomen maajohtaja Juhani Laitala yhtiön tiedotteessa.
Laitala arvioi konkurssiaallon kasvavan merkittävästi, eikä talouden pohjakosketusta ei ole vielä nähty.
Heikko kehitys johtuu pääasiallisesti rakennusalan vaikeuksista, mutta myös muilla aloilla on vaikeuksia. Laitalan mukaan pienyritykset ovat hankalassa tilanteessa toimialasta riippumatta, sillä ne nojautuvat usein varsin suppeaan verkostoon ja yhdenkin kumppanin ongelmat voivat olla kohtalokkaita.
Atradius arvioi, että Suomen talous kääntyy kesän jälkeen pääsääntöisesti positiivisempaan suuntaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







