Kolmen sukupolven pakolaisia

BEIRUT (MT)

Syyrialaiset pakolaiset ja köyhimmät libanonilaiset kamppailevat samoista vähistä resursseista.

Palestiinalaismies kertoo menettäneensä työpaikan rakennusmiehenä syyrialaiselle pakolaiselle. Syyrialainen tyytyi sadan dollarin kuukausipalkkaan, kun palestiinalaismies oli saanut 400 dollaria.

Mies ei halua kertoa nimeään. Hän asuu vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa Shatilan palestiinalaisleirillä Libanonin pääkaupunki Beirutissa.

Pieni Libanon on kantanut Syyrian kriisistä raskaimman hinnan.

Maan kantokyky alkaa olla äärirajoilla. Varsinais-Suomen maakunnan kokoiseen neljän miljoonan asukkaan maahan on tullut 1,5 miljoonaa syyrialaista sotaa pakoon. Heistä 0,8 miljoonaa on rekisteröityjä pakolaisia, loput esimerkiksi Libanonissa työskennelleiden syyrialaisten perheitä.

YK:n välittämää apua saavat vain rekisteröityneet pakolaiset, kuten Kheirit.

Aluksi libanonilaiset majoittivat pakolaisia koteihinsa. Vieraanvaraisuus on ohentunut, kun kriisi on pitkittynyt, eikä loppua näy.

Meneillään on Syyrian sisällissodan kolmas talvi. Pakolaisten suuri määrä on kärjistänyt Libanonin yhteiskunnallisia ja taloudellisia ongelmia.

Matkailuala on ahdingossa. Asuntojen ja ruuan hinnat ovat nousseet. Maankäyttö on tulenarka aihe. Katuturvallisuus on heikentynyt. Pakolaiset kilpailevat töistä.

”Jännitteet kasvavat paikallisten yhteisöjen ja pakolaisyhteisöjen välillä”, kertoo tiedottaja Imad Aoun Danish Refugee Councilista.

Isoin vastuu pakolaisista on kansainvälisillä järjestöillä ja kunnilla. Jätehuolto ja tiet ovat ylikuormitettuja. Sairaalat ja koulut ovat täynnä.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n tiedottaja Roberta Russo kertoo, että koulun ulkopuolella on Libanonissa 200 000 lasta.

Palestiinalaispakolaiset ovat jääneet Syyriassa sodan jalkoihin. Libanon päästää heitä välillä maahan, Jordania on sulkenut rajan.

Osa kaksinkertaisista pakolaisista on löytänyt kodin Shatilasta.

Punaisen ristin kansainvälinen komitea perusti Shatilan leirin vuonna 1949 palestiinalaispakolaisille, jotka pakenivat Israelin perustamista seurannutta sotaa. Suuri osa pakolaisista on asunut leirissä 1940-luvun lopulta.

”He ovat ikuisia pakolaisia”, sanoo palestiinalaisohjelmassa työskentelevä Nazih Yacoub Libanonin Unicefista.

Israelin hyökkäys vuonna 1982 ja Libanonin sisällissota 1975–1990 tekivät leirissä tuhoa. 1980-luvun lopulla nähtiin nälkää: hengenpitimiksi syötiin kissoja ja koiria.

Nykyään 3 000 ihmiselle tarkoitetulla alueella asuu 22 000 henkeä, jotka edustavat yli tuhatta kansallisuutta. Kun maata ei ole, on rakennettu lisää kerroksia.

Libanonissa on 12 virallista ja 50 epävirallista palestiinalaisleiriä.

Syyrialaispakolaisten leirejä Libanon ei ole virallisesti tunnustanut. Se pelkää samaa kohtaloa kuin palestiinalaisleireillä: leirit jäävät pysyviksi.

Työnsä menettäneen palestiinalaisperheen isän isä syntyi Palestiinan Jaffassa. Hän tuli Shatilaan toisen pakolaisleirin kautta. Perheen lapset Rahaf, Hassan ja Khalil ovat palestiinalaispakolaisia kolmannessa polvessa.

Perhe maksaa asunnostaan vuokraa vain sata dollaria kuukaudessa, sillä vuokrasopimus on tehty aikanaan, ja perhe katsoo sen olevan edelleen voimassa.

Naapuri maksaa 500 dollarin vuokraa.

Perhe ei suostu maksamaan enempää, eikä sen tarvitsekaan. ”Palestiinalaisleirillä on omat lakinsa”, Yacoub toteaa.

Shatila on yhteiskunnan ulkopuolella, ”valtio valtiossa”. Siksi Beirutia ei Yacoubin mukaan kiinnosta rakentaa sinne infrastruktuuria.

Shatilassa on asuttu 60 vuotta. Olot ovat suomalaissilmään ankeat.

Vesiputki palestiinalaisperheen talon ulkoseinässä vuotaa niin, että lotisee. Kosteus on leirillä ongelma. Myöskään jätehuolto ei toimi. Suolaista vettä saadaan kaivoista.

”Täällä on saastaista. Rotta puri miestä, rotta kuoli”, vitsailee leirin lasten ja nuorten keskuksen johtaja Mahmoud Abbas.

Myös ahdasta on. Shatilan isoin asunto on 60 neliömetrin kokoinen. ”Kaikilla on lapsia. Lisääntyminen on ainut ilomme”, Abbas naurahtaa.

Palestiinan kartta kirjaston seinällä muistuttaa siitä, missä pakolaiset mieluummin olisivat.

PAULA LIESMÄKI

Avaa artikkelin PDF