Energiaturvetta nostettu vasta neljäsosa tavoitteesta
Imuvaunu imuroi jyrsityn ja kuivatetun kuiviketurpeen. Turve siirretään seuraavaksi varastoaumoihin. Markku Ojala Kuva: Viestilehtien arkistoJANAKKALA (MT)
Polttoturvetta on nostettu turvetuotantoalueilla tänä kesänä noin 25 prosenttia tavoitteesta, kertoo Vapon eteläisen alueen aluejohtaja Jan-Juhani Laitinen.
”Kesä on ollut sateiden takia hankala ja turvetuotannon kannalta tarpeelliset poutajaksot ovat puuttuneet kokonaan.”
Laitinen arvelee, että polttoturvetta voitaisiin koko kesältä nostaa noin puolet tavoitemäärästä, mutta tulevat säät ratkaisevat lopullisen tuloksen.
”Ensi talven turvevarat tulevat olemaan niukat”, toteaa pääurakoitsija Mikko Ylöstalo.
Kuiviketurvetta on tällä hetkellä nostettu koko maassa noin 30 prosenttia tavoitemäärästä.
Vapo järjesti tiistaina avoimien ovien päivän Röyhynsuon turvetuotantoalueella Janakkalassa. Tapahtuma houkutteli paikalle myös asiasta kiinnostuneita paikkakuntalaisia.
Paikalle saapunut Kinnarin perhe näkee suoalueen kotitalonsa pihalta. Turvetuotannosta ei kuitenkaan ole ollut heille haittaa.
”Ainoa uhka ovat tulipalot, jotka voivat levitä omaan metsään”, Kari Kinnari kertoo.
Kinnari itse on turvetuotannon kannalla.
”Turvetuotannolla on alueella työllistävä vaikutus. Parempi on polttaa turvetta kuin öljyä”, Kinnari toteaa.
Paljon puhuttanut turvetuotantoalueiden vesiensuojelu mietityttää myös Vapoa.
Yhtiö on aiemmin kertonut tehostavansa vesiensuojelua turvetuotantoalueilla.
”Urakoitsijat tarkastavat rakenteet kahden viikon välein. Lisäksi ulkopuoliset tarkastajat käyvät säännöllisesti paikan päällä katsastamassa tilanteen”, Ylöstalo kertoo.
”On tärkeää, että turvetta tuotetaan vastuullisesti”, Laitinen painottaa.
Vesi nousee tulvatilanteessa sarkaojiin, joista se ohjataan laskeutusaltaisiin. Molemmissa vaiheissa kiintoaineiden valuminen vesistöön estetään seisottamalla vettä ojissa ja altaissa.
Valumavesi pumpataan viimeiseksi laajalle pintavalutuskentälle.
Kentällä suokasvit käyttävät vedessä olevia ravinteita ja haihduttavat vettä. Loppu vedestä imeytyy paksun turvekerroksen läpi kokoajaojaan, josta se laskee läheiseen Ilmusjärveen.
Aluejohtaja Laitinen uskoo, että turpeella on hyvä asema myös tulevaisuudessa.
”Ympäristöturpeelle on kasvava tarve. Polttoturve puolestaan on osa suomalaista monipuolista energiaratkaisua”, Laitinen sanoo.
”Turvetuotantoa ei pidä vähätellä huonon tuotantokesän vuoksi.”
LAURA KAKKONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
