Kunnat myyvätpolttopuuta
Monet kunnat myyvät polttopuuta asukkailleen. Taajamametsät on pidettävä siisteinä, joten pieniä puueriä tulee myyntiin säännöllisesti.
Esimerkiksi Vantaan polttopuukauppa on kasvanut vuosi vuodelta – kaupungin metsätalousinsinöörin Retu Kohtasen mielestä jo liikaakin. Ostajilta tulee kyselyitä lähes päivittäin.
”Ennen polttopuukauppaa käytiin kevättalvella, nykyisin ympäri vuoden.”
Kohtanen arvelee lämmityskustannusten nousun lisänneen puulämmityksen suosiota. Koska kaupungin myymiä puueriä käytetään pääasiassa lämmitykseen, koivu käy kaupaksi muita puulajeja paremmin.
Vantaa myy ainoastaan tuoretta rankaa.
Kuopiolaiset sen sijaan voivat valita, haluavatko he polttopuunsa rankana vaiko valmiiksi pilkottuna ja kuivattuna.
Sivu 12
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
