Lahopuun määrä metsissä ei ole kasvanut 1990-luvulta – älä kerää kuolevia säästöpuita polttopuuksi
Monimuotoisuudelle tärkeän lahopuun määrä metsissä on kasvanut Etelä-Suomessa, mutta vähentynyt pohjoisessa.
Arviolta 4000–5000 lajia tarvitsee lahopuuta elääkseen. Kuva: Erkki OksanenLahopuut ovat erottamaton osa metsäluonnon monimuotoisuutta. On arvioitu, että 4 000–5 000 lajia, eli noin neljännes kaikista metsälajeistamme, tarvitsee lahopuuta elääkseen. Noin neljännes metsiemme lajeista on myös luokiteltu uhanalaisiksi.
”Lahopuu ylläpitää valtavan lajimäärän. Pelkästään sienilajeja voi yhdellä rungolla elää kymmeniä”, Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusprofessori Raisa Mäkipää sanoo.
Tutkimuksen mukaan lahopuun vähäinen määrä on keskeinen syy sille, että metsälajistomme köyhtyy. Valtakunnan metsien inventointien mukaan lahopuun määrä on pysynyt samana, hieman alle kuudessa kuutiossa hehtaarilla 1990-luvulta tähän päivään. Etelä-Suomessa lahopuun määrä on lisääntynyt liki kolmesta kuutiosta yli neljään, kun taas pohjoisessa määrä on vähentynyt liki kymmenestä kuutiosta hieman yli seitsemään.
"Lahopuuta tarvitsevan lajiston tilanne on edelleen tukala, koska pitkälle lahonneen puun määrä ei ole lisääntynyt. Tilanne paranisi vähitellen, jos metsissä oleva lahopuu ja kuolevat säästöpuut jätettäisiin suositusten mukaisesti metsään lisäämään monimuotoisuutta. Valitettavasti osa metsänomistajista kerää niitä polttopuuksi, kun ne kuolevat ja kaatuvat."
Tuoreinta tietoa Suomen lajien uhanalaistumisesta odotetaan julkaistavaksi 8. maaliskuuta. Noin 180 asiantuntijan voimin toteutettu Suomen lajien punainen kirja sisältää arvion lähes 22 500 lajin uhanalaisuudesta ja tulevaisuuden näkymistä.
Mäkipää odottaa, että arvion johtopäätökset ja toimenpidesuositukset ohjaavat tulevia toimia. Hän tutkii metsäekosysteemien toimintaa ja tekijöitä, jotka joko ylläpitävät tai heikentävät monimuotoisuutta. Viime vuosina mielenkiinto on kohdistunut lahopuihin ja niillä eläviin sienilajeihin.
”On jännittävää, miten monimuotoisia prosesseja luontoon on evoluution myötä kehittynyt. Osa lahopuiden lajistosta on esimerkiksi erikoistunut elämään vain tietynkokoisilla tai -lajisilla tai tietyssä lahoamisvaiheessa olevilla rungoilla. Äärimmäisen erikoistuneet lajit kykenevät elämään vai palaneessa puussa tai tietyn lahottajasienen lahottamassa puussa.”
Monimuotoisuuden merkitys ymmärretään paremmin kuin ennen. Merkittävimmät luontokohteet on suojeltu metsä- ja luonnonsuojelulain nojalla, sertifiointikriteerit edellyttävät jättämään metsiin säästöpuita, yksityiset metsänomistajat voivat vapaaehtoisesti suojella metsiään korvausta vastaan Metso-ohjelman kautta ja jättää hakkuiden yhteydessä leimikoille 2–5 metriä korkeita kantoja eli niin sanottuja tekopökkelöitä.
”Kehitys on oikeansuuntaista ja kaikki toimet, jotka hidastavat lajikatoa, ovat tarpeen. Mutta vielä on paljon tehtävää, jotta saamme lajien taantumisen pysäytettyä”, Mäkipää toteaa.
Hän arvioi, ettei puuntuotantoon käytettävissä metsissä voida saavuttaa lahopuumäärää ja -jatkumoa, joka turvaisi kaikkien lahopuusta riippuvaisten lajien säilymisen. Vaateliaimman lajiston säilyttämiseksi tarvitaan suojelualueita ja lisärahoitusta alueiden hankintaan.
Jyväskylän yliopiston soveltavan ekologian professori Mikko Mönkkönen johtaa tutkimushanketta, jossa selvitetään, miten metsiä voitaisiin käyttää ja suojella niin, että niiden monimuotoisuus säilyisi.
”Monimuotoisuudesta voi menettää ison osan ennen kuin vaikutuksia havaitaan. Metsät kasvavat yhä, vaikka lajeja häviää”, Mönkkönen sanoo.
Mäkipään tavoin Mönkkönen uskoo, että liian voimakas metsien talouskäyttö on riski metsäluonnon monimuotoisuudelle ja että monimuotoisuuden säilyttämiseksi tulisi tehdä kaikki voitavissa oleva.
”Ekosysteemi toimii monimuotoisuuden varassa. Kukaan ei pysty sanomaan, kuinka paljon tai mikä osa siitä voidaan menettää ilman, että järjestelmä romahtaa.”
Monimuotoisuuden merkitys tunnustetaan myös EU:n tasolla. EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteena on pysäyttää monimuotoisuuden väheneminen vuoteen 2020 mennessä. Tavoite on kunnianhimoinen eikä Suomen osalta todennäköisesti toteudu.
Mönkkösen tutkimusryhmä selvittää parhaillaan, mitä monimuotoisuuden vähenemisen pysäyttäminen metsissä edellyttäisi.
”Tutkimus on kesken, joten tarkkaa vastausta en osaa vielä antaa. Sivistynyt arvaukseni on, että se edellyttää suojelutason merkittävää nostoa erityisesti Etelä- ja Keski-Suomessa sekä hakkuiden lisäämisestä pidättäytymistä.”
Lajien uhanalaistumista voitaisiin jarruttaa maisematason metsäsuunnittelulla.
”Yksittäisen tilan sijaan monimuotoisuudelle tärkeitä kohteita tarkastellaan esimerkiksi kunnan alueella tai vaikkapa kokonaisen valuma-alueen tasolla. Rajauksesta riippuen kohteet voivat olla kooltaan satoja, tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia hehtaareja”, Mönkkönen sanoo.
Jos suojelutoimenpiteet ovat kuin monimuotoisuutta ylläpitävä koneisto, niin maisematason metsäsuunnittelu on kuin turbovaihdekin, jolla koneistosta saadaan kaikki tehot irti.
”Kun metsäluontoa tarkastellaan laajemmin kuin yksittäisen tilan rajojen sisäpuolelta ja kiertoajan mittaisella aikajänteellä, voidaan tunnistaa monimuotoisuuden kannalta tärkeimmät kohteet ja kohdistaa suojelutoimet sinne, missä niistä on suurin hyöty. Vastaavasti hakkuut voidaan kohdistaa sinne, missä niistä on monimuotoisuudelle vähiten haittaa”, Mönkkönen sanoo.
Tällä tavoin teollisuuden tarvitsema puumäärä olisi mahdollista korjata aiempaa pienemmältä alalta, jolloin suojelumääriä voitaisiin vastaavasti lisätä.
Monimuotoisuuden huomioiminen ei Mönkkösen mukaan merkitse sitä, että metsä jätettäisiin kokonaan luonnontilaan. Täyssuojelu on tarpeen niiden lajien kohdalla, jotka eivät kestä ihmisen aiheuttamaa häiriötä, mutta näiden alueiden ulkopuolella kaikkia metsänkäsittelytapoja tulisi käyttää monipuolisesti.
”Meillä on harmillisesti asetettu vastakkain jaksollinen kasvatus ja jatkuvapeitteinen metsänhoito, vaikka monimuotoisuuden kannalta edullisinta on oikea yhdistelmä näitä molempia.”
Jatkossa uhanalaisimpien lajien taantumista voisi hillitä palauttamalla lajeja niille soveltuviin elinympäristöihoin alueille, joilta ne ovat hävinneet, Raisa Mäkipää kertoo. Luonnonvarakeskuksen hankkeessa lahopuilla eläviä harvinaisia sieniä yritetään siirtoistuttaa takaisin metsiin, joissa ne ovat aikanaan eläneet.
Tutkijoiden työ monimuotoisuuden turvaamiseksi jatkuu, sillä kuten Mönkkönen itse sanoo: Monimuotoisuus on kuin vakuutus. Sitä voidaan pitää turhana kustannuksena, kunnes jotain odottamatonta tapahtuu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
