Ken kuuseen kurkottaa

Kirjanpainajat, nuo metsiemme vilkkaat nilannakertajat, ovat aiheuttaneet viime aikoina paljon hämminkiä.

Lämpimät kesät ja laajat myrskytuhot ovat luoneet otollisia edellytyksiä kannan massiiviselle kasvulle. Metsänomistajien

painajaiset muuttuivat jälleen todeksi, kun kirjanpainajat levisivät tänä kesänä Etelä-Suomessa epidemiaksi asti

(MT 25.6.).

On suorastaan hämmästyttävää, kuinka

paljon tuhoa tämä viisimillinen kaarnakuoriainen saakaan aikaan.

Tuhojen laajuudesta huolimatta

kirjanpainajat, kuten muutkin hyönteiset, kuuluvat luontoon. Niillä on paikkansa

ravintoketjussa ja elämän kulussa.

Metsänomistajat tuskin pistäisivät

pahakseen, vaikka nämä kaikki Ips typographukset häviäisivät maan päältä

ikuisiksi ajoiksi.

Jotkut suojelun puolestapuhujat taas haluaisivat säästää monimuotoisuuden nimissä myös tuholaiset.

Ajatus on kaunis, mutta metsätalouden kannalta karmaiseva. Jos kaikki myrskypuut jätettäisiin metsiin, juhlisivat siellä kirjanpainajien lisäksi myös esimerkiksi mäntyjä tuhoavat ytimennävertäjät,

muista tuhohyönteisistä ja sienitaudeista puhumattakaan.

Suojelua saa ja pitääkin harjoittaa,

mutta jonkinlaisen järjen hivenen kanssa; ihmisten elinkeinolla ei pidä leikkiä.

Vuonna 2008 Metsähallitus tappoi ja kaatoi kuusia lahopuun saannin toivossa Iitin Natura-alueella. Vuonna 2010 sekä suojelualueella että sen ulkopuolella

havaittiin kirjanpainajan tappamia puita.

Kuusien lahottamisesta lähtenyt epidemia laantui vuoden 2011 lopussa, mutta herätti ainakin itsessäni monia kysymyksiä suojelualueiden ennallistamisesta.

Suojelua tarvitaan, se on selvää. Mutta kuinka tehdä se antamatta samalla loistavia lisääntymispaikkoja tuholaisille?

Vika ei kuitenkaan ole suojelualueissa itsessään. Suojelualueet ovat erittäin hyviä paikkoja monipuolisuutensa ansiosta.

Itse uskon, että suojelualueiden monimuotoisissa metsissä esimerkiksi juuri

kirjanpainajien kanta pysyy normaalioloissa luontaisesti kurissa, sillä monipuoliset elinympäristöt ja olosuhteet suosivat kirjanpainajien luontaisia vihollisia.

Näilläkään alueilla ei kuitenkaan

pitäisi herättää nukkuvia tuhohyönteisiä. Jos puita yritetään lahottaa ilman suojelubiologista tajua sen seurauksista, pirun

lisäksi irti pääsevät myös vihaiset metsänomistajat.

Tämä saarna koskee myös talousmetsien myrskytuhopuita ja luonnonhoitoa.

Jos kirjanpainajakanta lähtee nousukiitoon lisääntymispaikkojen äkillisen runsastumisen takia, luontaiset viholliset

tuskin pystyvät pysäyttämään kannan kasvua.

Ratkaisu on periaatteessa hyvin

yksinkertainen. Jos myrskypuuta on

metsässä liikaa, tulee ne sekä terveen

järjen että lain puitteissa korjata pois.

Suojelualueilla ennallistamisen ja

luonnonhoidon sivuvaikutuksia tulisi seurata tarkasti koko ajan, kuten Metsätieteen aikakauskirjan (4/2011) tutkimuksessakin todettiin. Ydinasia on, että

metsän hygieniasta kannattaa huolehtia.

Valitettavasti on olemassa asia, jota kukaan ei voi ennustaa: tulevaisuus.

Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa

väistämättä sekä puiden että tuhohyönteisten elinoloihin.

Ääri-ilmiöiden, kuten kuivuuden,

metsäpalojen, myrskyjen ja lumituhojen, lisääntyessä puut voivat kuolla laajoilla

alueilla. Lämmön nousun ja kuolleen puuaineksen lisääntymisen vuoksi metsätuholaisten populaatiot voivat kasvaa

epidemioiksi ja levitä myös ympäröiviin terveisiin metsiin.

Kuusi, jota tähän maahan on istutettu

jo aivan liikaa, on erityisen herkkä

kuivuudelle ja tuulituhoille. Tuhon reseptissä ainekset ovat valmiina.

Muistutan tasapuolisuuden nimissä vielä muutamista muista metsiemme

tuholaisista, joita ei sovi unohtaa.

Ytimennävertäjät ovat männyn pahimpia runkotuholaisia, jotka voivat kirjanpainajan tavoin iskeytyä joukkovoimalla terveisiin puihin ja aiheuttaa pahimmassa

tapauksessa jopa 50 prosentin kasvutappioita.

Aasiassa kauhua herättäneen mäntyankeroisen pelätään ilmaston lämpenemisen myötä leviävän myös Suomeen.

Tämä alle millimetrin pituinen sukkulamato pystyy lisääntymään ja tappamaan puita nopeasti: Japanissa ankeroiset

tappavat vuosittain miljoonia kuutiometrejä puuta.

Tapio meitä kaikkia auttakoon.

laura.kakkonen@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF