Lomittajat kisasivatkynällä aluekilpailussa
Maatalouslomittajat mittelivät kirjallisesti hyvistä eläintenhoidon ja konetöiden taidoista viime viikolla. Kaikissa paikallisyksiköissä kisattiin.
Vuoden maatalouslomittaja 2015 -kilpailu käynnistyi eri puolilla Suomea. Lomittajilta kysyttiin omasta työhyvinvoinnista huolehtimisesta.
”Kolmivaiheisessa kilpailussa korostuvat ammattitaito ja työhyvinvointi”, lomituksen asiantuntija Pia Lahin Melasta sanoo.
Lahin korostaa työhyvinvoinnista huolehtimista, sillä perheelle ja läheisille, harrastuksille ja elämälle pitää riittää voimia. Lomittaja tekee vastuullista työtä.
Ensimmäiseen karsintaan osallistui yhteensä 2 000 maatalouslomittajaa. Ammattitaitoa testattiin monivalintatehtävin. Osallistuminen vaihteli paikallisyksiköittäin 30 prosentista 70:een
Kilpailun kysymykset liittyivät eläinten ruokintaan ja hyvinvointiin, lypsyyn, työturvallisuuteen, tuotelaatuun ja työsuhde-asioihin
Lahin arvioi kysymysten sopineen osanottajille, sillä parhaat kokosivat 90 pistettä sadasta esimerkiksi Reisjärvellä. Jatkoon tarvittiin yleensä yli 80 pistettä.
Kaksi parasta kustakin paikallisyksiköstä jatkaa aluekilpailuun. Ne järjestetään huhtikuussa. Kaikkia tuloksia ei ole vielä saatu.
Aluekilpailuihin selvisi yhteensä sata maatalouslomittajaa. Siellä taitoja testataan käytännön töissä kuten loppukilpailussa Joensuussa.
Jokaisesta aluekilpailun voittaja jatkaa finaaliin, jossa ratkaistaan tämän vuoden paras maatalouslomittaja maassa.
Loppukilpailun näyttämönä on Farmari-maatalousnäyttely Joensuussa heinäkuun toisena päivänä.
Lahin kehuu valtakunnallista kilpailua lomittajille hyväksi tilaisuudeksi mitata ja kehittää omaa ammattitaitoa. Lomittajan työtä tehdään tunnetuksi.
”Oman ammatin Suomen mestaruus on mittelemisen arvoista.”
Maatalouslomittajina työskentelee 5 000 henkilöä Suomessa. Monipuolista ammattitaitoa vaaditaan. Eläinmäärät kasvavat, ja tietotekniikka lisääntyy.
Marjastina Sorvali sanoo äärimmäisen tarkaksi kohdistaa robottilypsyssä kumi millilleen oikeaan asentoon. Sorvali jatkaa Alajärveltä aluekilpailuun.
”Muuten lypsy vaikeutuu, pesu ei onnistu hyvin ja antibioottimaitoa voi päästä tankkiin.”
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
