Nurmipalkokasvien kuningatar vaatii viljelyyn perehtymistä

Sinimailaskasvustoa Kuopion Maaningalla. Kuva: Kirsi Järvenranta

Sinimailasen viljely kiinnostaa myös Suomessa, mutta talvehtiminen on haaste. Vaatelias mailanen edellyttää enemmän viljelyyn paneutumista kuin puna-apila.

Parhaiten mailaset viihtyvät hyvin ojitetuilla, ravinteikkailla kivennäismailla joiden pH on lähes 7. Mailasnurmet kärsivät tallauksesta jos hoitotoimia tehdään kosteissa oloissa.

Rehumailaset talvehtivat usein hieman sinimailasia paremmin. Vaihtelevan talvehtimisen vuoksi mailasia kannattaa Suomessa viljellä seoksena muiden nurmikasvien kanssa.

Kasvuston viimeisen korjuun ajankohta vaikuttaa, kuinka kasvi ehtii valmistautua talveen.

Nurmiheinillä niittoa pitäisi välttää pari kolme viikkoa ennen kasvukauden päättymistä, eli viimeinen niitto ajoittuu noin syyskuun puoliväliin. Nurmipalkokasvien, etenkin mailasten, ajatellaan tarvitsevan vielä enemmän aikaa talveen valmistautumiseen.

Nurmet Rahaksi -hankkeessa on tutkittu Luonnonvarakeskuksen (Luke) Maaningan toimi­paikassa Kuopiossa kesän viimeisen niittoajankohdan vaikutusta seuraavan kesän satoon vuonna 2016 perustetulla sinimailaslohkolla.

Kolmen sinimailaslajikkeen – SW Nexus, Live ja Plato – seos perustettiin suojaviljaan (Toria-­ohra) keväällä 2016. Ohra korjattiin kokoviljana 19. heinäkuuta.

Lohkolle merkittiin koeruudut, joista osalle tehtiin eri niittoaikoja vuosina 2016 ja 2017 ja osalle vain 2017. Korjuuaikojen vaikutusta seurattiin sadon määristä vuosina 2017 ja 2018.

Kokeissa suurimman sadon tuottivat ne koelohkot, joilta toinen sato oli jätetty niittämättä kokonaan tai niitettiin aivan kasvukauden lopussa. Koeruuduilla syksyn märillä olosuhteilla ja tallauksella ei ollut vaikutusta satoon.

Kokeessa havaittiin, että syyskuun lopussa niitetyt kasvustot talvehtivat hyvin, mutta käytännössä tätä ajoitusta ei voi suositella tallausriskin vuoksi.

Syyskuun lopussa pellot ovat pohjoisemmassa Suomessa jo märkiä, ja tallaukselle herkkä mailanen voi kuolla renkaanjäljistä jopa kokonaan. Etelä-Suomen rannikkoseuduilla hyvissä sääolosuhteissa syyskuun lopun korjuukin voi olla mahdollinen.

Kahden vuoden tulosten perusteella seuraavan kesän sato aleni selvästi, kun korjuu tehtiin elokuun puolenvälin jälkeen.

Etenkin perustamisvuonna tehty suojaviljan korjuun jälkeinen syysniitto alensi merkittävästi seuraavan kesän satoa.

Mailasen viimeinen korjuu olisi hyvä tehdä selvästi aiemmin kuin heinänurmien. Sama suositus koskee myös apiloita.

Niittoajan valinta on myös valintaa kuluvan kesän sadon määrän ja laadun sekä mahdollisen talvehtimisriskin välillä, ja usein kuluvan kesän hyvä sato sekä laatu halutaan varmistaa.

Talvehtimisen ratkaisee, kuinka paljon niiton jälkeinen kasvu kuluttaa juuren talvivarastoja ja kuinka pitkään talvivarastojen pitää keväällä riittää.

Monilla paalujuurisilla nurmipalkokasveilla on havaittu, että juuren orgaanisten yhdisteiden varastot pienenevät nopeasti niiton jälkeen, ja alkavat täyttyä uudelleen 4–5 viikon jälkeen niitosta.

Elokuussa valoa ja lämpöä on kasvuun riittävästi, jotta varastot ehtivät täyttyä uudelleen, mutta syyskuussa kasvuolosuhteet heikkenevät nopeasti. Syyskuun lopussa kasvua ei enää tapahdu ja siksi silloin niitettäessä jo kerrytetyt varastot säilyvät.

Nurmet Rahaksi -hankkeen toisessa mailasruutukokeessa tutkittiin kalkituksen vaikutusta sinimailasen kasvuun sekä eri lajikkeiden satotasoja suhteessa toisiinsa ja puna-apilaan.

Sinimailaslajikkeista mukana olivat Live, Ludvig ja SW Nexus sekä Kanadasta hankitut lajikkeet AAC Nikon ja AC ­Caribou. Puna-­apilan lajike oli SW Yngve.

Koeruudut perustettiin suoja­viljaan (Toria-ohra) vuonna 2017. Ohra korjattiin kokoviljana elokuun alussa.

Nurmen perustamisessa oli sääoloista johtuvia haasteita vuonna 2017, eivätkä nämäkään ruudut olleet syksyllä täys­tiheitä. Mailaset ja puna-apila kuitenkin talvehtivat ja lähtivät keväällä kasvuun varsin hyvin.

Ensimmäisessä sadossa oli paikoin jopa 20 prosenttia rikkakasveja, joiden osuudet vähennettiin sadosta. Toiselle sadolle tehtiin kasvinsuojeluruiskutus (Basagran) ja rikkojen määrä jäi keskimäärin viiteen prosenttiin. Maan pH oli etenkin jankossa niin hyvä, ettei kalkituksella saatu sadonlisää.

Ensimmäisessä sadossa korkeimmat sadot tuottivat Ludvig ja puna-apila SW Yngve, mutta Live ei jäänyt näitä tilastollisesti merkitsevästi huonommaksi.

Toisessa sadossa Ludvigin sato oli korkeampi kuin SW Nexuksen, AC Cariboun ja heikoimmaksi jääneen puna-apilan. Koko kesän sadoissa Ludvig tuotti korkeamman sadon kuin SW Nexus, AAC Nikon ja AC ­Caribou, puna-apila SW Yngven ja Liven jäädessä näiden väliin.

Molempien kokeiden kasvustoista otetut näytteet analysoitiin Valion laboratoriossa.

Lajikevertailussa puna-apilan ja sinimailasen välillä ei ollut kasvilajista johtuvia eroja sulavuudessa tai rehuarvoissa.

Ensimmäisessä sadossa koe­jäsenten keskimääräinen D-­arvo oli 651 grammaa kuiva-­ai­nekiloa kohti, raakavalkuainen 188 g/kg ka, NDF 378 g/kg ka ja kalsiumpitoisuus 18 g/kg ka.

Toisessa sadossa vastaavat arvot olivat: D-arvo 598 g/kg ka, raakavalkuainen 184 g/kg ka, NDF 434 g/kg ka ja kalsium 13 g/kg ka. Etenkin sulavuudet olivat taulukkoarvoja korkeam­mat.

Niittoaikakokeessa molempien satojen rehuarvot olivat samaa tasoa kuin lajikevertailun toisessa sadossa.

Nurmet Rahuksi -hanke on saanut rahoitusta Euroopan maaseudun kehittämisen maaseuturahastosta.

Kirjoittajat ovat tutkijoita Luonnonvarakeskuksessa Maaningalla.