Matkailu- ja ravintola-ala: STM:ää ei saa enää päästää päättämään elinkeinoelämän rajoitustoimista
Koronapandemian aikaan STM:n päätöksiin hyvin kriittisesti suhtautuneen Maran mukaan päätösvallan antaminen STM:lle elinkeinoelämän rajoitustoimista oli iso virhe.
Tartuntatautilaista lausuntoja antaneet tahot pitävät virheenä sitä, että koronapandemiassa päätösvalta elinkeinotoiminnan rajoituksista oli sosiaali- ja terveysministeriöllä. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA.Matkailu- ja Ravintolapalvelut Mara ja lentoyhtiö Finnair vaativat, että sosiaali- ja terveysministeriö eli STM ei saa jatkossa päättää elinkeinoelämään kohdistuvista rajoitustoimista.
Mara ja Finnair ovat antaneet lausunnot hallituksen esitysluonnokseen, joka koskee tartuntatautilain uudistamista.
Koronapandemian aikaan STM:n päätöksiin hyvin kriittisesti suhtautuneen Maran mukaan päätösvallan antaminen STM:lle elinkeinoelämän rajoitustoimista oli iso virhe.
Myös Finnair vastustaa STM:n päättävää asemaa. Se ehdottaa Maran tapaan, että johtamisvastuun pitäisi olla esimerkiksi valtioneuvostolla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



