Auringolta kannattaa jo suojautua
Maanantaina Etelä-Suomessa mitattiin jo auringon ultraviolettisäteilyn voimakkuudesta kertovan UV-indeksin arvoksi 3.Jatkuva ihon altistuminen UV-säteilylle voi aiheuttaa ihosyövän. Vaikka syövältä säästyisikin, aurinko vanhentaa ihoa ennen aikojaan.
Myös silmät kannattaa suojata aurinkolaseilla, sillä auringon säteily aiheuttaa sarveiskalvon rappeumaa ja mykiön samenemista eli harmaakaihia.
Ihon ja silmien suojaamistarve alkaa, kun UV-indeksi on 3 tai enemmän.
Iholle parhaan suojan antaa vaatetus.
”Aurinkovoiteita ei voi suositella ensisijaiseksi suojautumiskeinoksi, vaan ne täydentävät muita suojautumiskeinoja, kuten vaatteita”, sanoo erikoistutkija Lasse Ylianttila Säteilyturvakeskuksesta.
Aurinkovoiteiden antama suoja riippuu iholle levitetystä voiteen määrästä.
”Ihmiset käyttävät paljon ohuempia voidekerroksia, kuin millä auringonsuojavoiteiden tehoja on testattu. Voiteiden suojakerroin jää silloin pienemmäksi, kuin mitä niiden purkissa oleva numeroarvo esittää”, Ylianttila huomauttaa.
Auringon ultraviolettisäteilyä voi käytännön tilanteessa arvioida oman varjonsa perusteella.
”Mitä korkeammalla aurinko on, sitä suurempi on UV-indeksi. Jos ihmisen oma varjo on 1,5-kertainen häneen pituutensa verrattuna, kannattaa UV-säteilyltä suojautua”, sanoo tutkija Tapani Koskela Ilmatieteen laitokselta.
Ihosyöpien määrä on viime vuosina runsastunut. Suomessa sairastui vuonna 2010 yhteensä 2 725 ihmistä melanoomaan tai okasolusyöpään. Lisäksi tyvisolusyöpään eli basalioomaan sairastui 12 000–14 000 ihmistä. Heistä tyvisolusyöpä todettiin ensimmäisen kerran hieman yli 8 000:lla.
Auringon ultraviolettisäteilyn vaaroista ja niiltä suojautumisesta puhuttiin tiistaina Ilmatieteen laitoksen, Säteilyturvakeskuksen ja Syöpäjärjestöjen tiedotustilaisuudessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
