Maaseudun kaupoissa hinnat laskevat vähiten
Pienet kyläkaupat eivät pysty kilpailemaan hehtaarihallien kanssa. ”Yksittäisen pienen kaupan vaikutus-mahdollisuudet ovat pienet”, kiteeläinen kauppiasJarmo Molarius arvioiliikkeessään tiistaina. Niko Nyrhinen Kuva: Viestilehtien arkistoRuuan hinta on laskenut myös maaseudun pienissä kaupoissa, mutta ei niin paljon kuin Prismoissa.
”Hintoihin ei tule kertarysäystä niin kuin Prismoissa. Viime viikolla jo maitotuotteiden hintoja laskettiin. Tänään laski einespuoli. Loppukuussa tulee lisää hinnan tiputuksia”, Savukosken Salen myymäläpäällikkö Ari-Pekka Sipola kertoi maanantaina.
Sipola ei usko hintamuutoksilla olevan juurikaan vaikutusta myyntimääriin.
Pitkien etäisyyksien alueella asukkaat todennäköisesti ostavat tarvitsemansa tuotteet entiseen tapaan niistä kaupoista, joissa ovat ennenkin käyneet.
Hinnanalennukset eivät ulotu kaikkialle S-ryhmän kauppoihin.
”Prismojen yli 400 tuotteen hinnan alennukset koskevat samanlaisina kaikkia alueosuuskauppoja, vaikka he vastaavatkin itsenäisesti koko valikoimansa hinnoittelusta”, SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä sanoo.
”Jokainen alueellinen osuuskauppa päättää lopulta omasta hinnoittelustaan”, hän lisää.
Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan toimitusjohtaja Kimmo Simberg vakuuttaa hintojen laskeneen myös maaseudun ruokakaupoissa.
”Maanantaina S-marketeissa yli sadan tuotteen hinta aleni. Saleissa ja ABC-asemilla muutaman kymmenen tuotteen hinta laski.”
Simbergin mukaan Etelä-Pohjanmaalla aloitettiin jo viime keväänä laskea hintoja.
Hän pitää tärkeänä, että pitkien välimatkojen maaseudulla S-marketeissa hinnat laskevat yhtenäisesti, vaikka Prisma-tasolle hinnat eivät painukaan.
Kiteellä K-extra Molariusta pyörittävä kauppias Jarmo Molarius uskoo ruokakaupan kilpailun kiristyvän.
”Pienille maaseudun kaupoille riskinä on, että ihmiset suuntaavat aiempaa enemmän ostoksille isoihin kauppakeskuksiin. Pienet kaupat maaseudulla eivät pysty lisäämään asiakasmääriään.”
Yksittäisen kaupan vaikutusmahdollisuudet ovat Molariuksen mukaan pienet.
”Jos tukkuhinnat eivät laske, ei kauppa pysty tekemään juurikaan muutoksia hintoihinsa.”
Molariuksen kaupassa hintoja laskettiin viime vuoden lopulla, kuten muissakin K-extra myymälöissä. Tällä viikolla ei ole tehty muutoksia.
TUURE KIVIRANTA
JANNE IMPIÖ
Pienille
maaseudun kaupoille riskinä
on, että ihmiset suuntaavat
aiempaa enemmän ostoksille isoihin kauppakeskuksiin.«
Prismojen yli 400 tuotteen
hinnan alennukset koskevat
samanlaisina kaikkia alueosuuskauppoja, vaikka he vastaavatkin itsenäisesti
koko valikoimansa hinnoittelusta.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
