150 hevosta vie hyvää mieltä
Kummihevosia on lähes 150. Mukana on kaikenlaisia hevosia ja poneja, ei pelkästään suomenhevosia.
Syyskuussa alkanut ja ainakin vuoden loppuun jatkuva kampanja on Suomen Hippoksen, Suomen Ratsastajainliiton ja Hevosalan kehittämiskeskus Hippoliksen yhteinen.
Kummihevonen voi ottaa kaverikseen päiväkodin, vanhusten hoivakodin tai vammaisten toimintakeskuksen.
Hevosen ja kummikohteen yhteistyö perustuu hevosenomistajien ja -yrittäjien vapaaehtoisuuteen.
Yhteydenpitoa on vähintään kerran kuussa. Tapaamisia järjestetään, jos se suinkin on mahdollista, mutta yhteydenpito voi myös tapahtua kuvin, kirjein tai videoterveisten muodossa.
Kampanjasta vastaava Erja Mattila Hippoliksesta toteaa Ylen uutisessa, että suurimpia tunteita herättävää palautetta on tullut vanhainkodeista.
”Siellä ihmisillä on muistoja hevosista omilta nuoruusajoiltaan. Heillä saattaa olla pitkä aika, että eivät muista mitään, mutta hevosen kanssa muistikuvat palaavat.”
Kaijaleena Runsten
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
