tietoa taudista
Rabies eli eläimen raivotauti on viruksen aiheuttama kaikkiin nisäkkäisiin, myös ihmiseen, tarttuva keskushermosto-
sairaus. Tauti leviää
yleisimmin sairastuneen
eläimen puremasta.
Tartunnan pääasiallisia
levittäjiä ovat luonnonvaraiset petoeläimet kuten kettu,
supikoira, susi ja mäyrä sekä
kotieläimistä koira ja kissa.
Raivotautia esiintyy myös
lepakoissa. Eurooppalaista
lepakkoraivotautia pidetään epidemiologisesti eri tautina kuin tavallista metsä-
raivotautia.
Raivotauti kuuluu Suomen eläintautilainsäädännön
mukaan lakisääteisesti
vastustettaviin, vaarallisiin eläintauteihin.
Käytännön vastustus-
toimenpiteitä tautiseurannan lisäksi ovat muun muassa
koirien ja kissojen rokotukset sekä kaakkoisrajalla tehtävät pienpetojen syöttirokotukset.
Lähde: Evira
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
