Yle: Postilain uudistus etenee sittenkin – esitys tulossa eduskuntaan viimeistään lokakuussa
MT kertoi aiemmin tänään, ettei postilakia olla uudistamassa enää tällä hallituskaudella.Postin pelkäämä ja sanomalehtitalojen vaatima uudistus Postin jakelutietojen avaamiseksi etenee sittenkin. Ylen mukaan valmistelu jatkuu vauhdilla.
Liikenne- ja viestintäministeriön yksikönjohtaja Maija Ahokas sanoo Ylellä, että hallituksen esitystä valmistellaan ministeriössä edelleen. Ahokas huomauttaa, että esitys on osa niin sanottua liikennepalvelulakihanketta. Tuo lakihanke valmistellaan kolmessa vaiheessa.
Ylen haastattelema Ahokas sanoo, että esitys pyritään saamaan eduskunnan käsittelyyn viimeistään lokakuussa.
MT kertoi aiemmin tänään, että postilakia ei olla enää liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) mukaan uudistamassa tällä hallituskaudella.
Lue lisää:
Hallitus oli jo hyväksynyt keskustalaisten tyrmäämän postiuudistuksen
Anne Berner hautoi radikaalia postiuudistusta – sai keskustan eduskuntaryhmältä nenilleen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

