Kajaanin yritysalueylitti tavoitteensa
Kajaanissa UPM:n entisiin tehdastiloihin neljä vuotta sitten perustetun Renforsin Rannan yritysalueella työskentelee nyt enemmän ihmisiä, kun tehtaan sulkemishetkellä. Henkilöstömäärä oli silloin 535.
Paperitehtaan sulkemispäätöksen jälkeen UPM pyrki tukemaan irtisanottujen uudelleen koulutusta ja työllistymistä sekä muuttamaan alueen tehtaasta vetovoimaiseksi yritysalueeksi.
”Otimme tavoitteeksemme työllistää alueella yhtä paljon ihmisiä kuin tehtaalta irtisanottiin. Nyt neljä ja puoli vuotta myöhemmin tämä tavoite on täytetty”, iloitsee Renforsin Rannan johtaja Jarmo Torvinen.
”Olemassa olevien sopimusten perusteella alueen henkilöstömäärä nousee 2–3 vuoden kuluessa 800–900 työntekijän tasolle”, Torvinen arvioi.
Alueen suurin työllistäjä on S-ryhmän palvelukeskus, jonka palveluksessa työskentelee tällä hetkellä noin 200 henkilöä. Muita suuria työllistäjiä ovat Kajaaniwood, Kainuun Voima, Empower, Sotkamon Erikoispuhdistus ja Clean and Safe Lappalainen.
Viime viikolla MT kertoi, että St1 suunnittelee alueelle etanolitehdasta.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
