Marokossa yli 600 ihmistä kuollut maanjäristyksessä – järistyksen keskus lähellä turistikeskusta
Suurlähetystön mukaan maassa on noin 200 suomalaista.
Maanjäristys iski hieman kello yhdentoista jälkeen illalla paikallista aikaa ja sai Marrakechissa ihmiset pakenemaan paniikissa kaduille. LEHTIKUVA/AFP.Marokossa ainakin 632 ihmistä on kuollut myöhään perjantaina sattuneessa maanjäristyksessä, kertoi Marokon sisäministeriö lauantaina. Lisäksi liki 330 ihmistä on loukkaantunut.
Kymmenet loukkaantuneista ovat kriittisessä tilassa, kertoi sisäministeriö.
Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen (USGS) mukaan järistys oli voimakkuudeltaan 6,8. Sen keskus sijaitsi runsaat 70 kilometriä lounaaseen turistien suosimasta Marrakechin kaupungista.
Marrakechin historiallinen keskusta kuuluu YK:n kulttuurijärjestö Unescon maailmanperintökohteisiin. Alustavien tietojen mukaan keskusta on kärsinyt vahinkoja, mutta niiden laajuus ei ole vielä tiedossa. Yleisradioyhtiö BBC:n mukaan muun muassa kuuluisalla keskusta-aukiolla sijaitsevan moskeijan minareetti olisi vaurioitunut pahoin.
Ulkoministeriön mukaan yli 50 suomalaista oli lauantaina puoli kymmeneen mennessä tehnyt matkustusilmoituksen Marokkoon. Toistaiseksi kaikki ulkoministeriön Marokosta tavoittamat suomalaiset ovat olleet kunnossa, kertoi ministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner viestipalvelu X:ssä.
Suomen Marokon-suurlähetystön mukaan maassa on noin 200 suomalaista.
Ministeriössä suositellaan, että maanjäristysalueella olevat suomalaiset tekevät matkustusilmoituksen, jotta heihin voi tarvittaessa olla yhteydessä. Ulkoministeriö neuvoo Marokossa olevia suomalaisia seuraamaan paikallisviranomaisten ohjeita.
Matkatoimisto Tui Finlandilla on tällä hetkellä muutamia suomalaismatkustajia Agadirin ja Marrakechin alueella, kertoo yhtiön viestintäpäällikkö Laura Aaltonen. Hänen mukaansa suomalaismatkustajat on tavoitettu ja he voivat hyvin.
Aaltonen kertoo, että suomalaismatkustajia on ohjeistettu seuraamaan paikallisviranomaisten ja hotellihenkilökunnan ohjeita.
Muista suurista matkatoimistoista Tjäreborgilla ei ole tällä hetkellä matkustajia Marokossa ja Aurinkomatkojen verkkosivujen mukaan yhtiö ei järjestä matkoja nyt Marokkoon.
Kyseessä on voimakkain Marokossa nähty maanjäristys.
Suomen presidentti Sauli Niinistö on lähettänyt Marokon kuninkaalle Mohammed VI:lle surunvalittelut maanjäristyksen vuoksi.
Tasavallan presidentin kanslia kertoo viestipalvelu X:ssä, että Niinistö esitti surunvalittelunsa kuningas Mohammedille kirjeitse.
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan Suomi on valmis lähettämään apua Marokkoon.
Järistys iski hieman kello yhdentoista jälkeen illalla paikallista aikaa ja sai ihmiset pakenemaan paniikissa kaduille.
Maanjäristys havaittiin myös Marokon naapurimaassa Algeriassa, mutta järistys ei viranomaisten alustavien arvioiden mukaan aiheuttanut maassa vahinkoja.
Marokkolaisten tiedotusvälineiden mukaan kyseessä on voimakkain Marokossa nähty maanjäristys.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
