Koulukiusaaja naapurina

KOLUMNI: JARMO PALOKALLIO

Tosiasiat pitää tunnustaa. Meillä on naapurissa aggressiivinen ja epävakaa suurvalta. Koulukiusaaja, jonka kanssa pitäisi jotenkin tulla toimeen.

Ongelma juontaa Venäjän huonosta herraonnesta. Sen syynä on demokratiavaje, joka on kasannut vallan ja vaurauden harvojen käsiin.

Oireyhtymään kuuluu, että demokratian ja hyvinvoinnin rakentamisen sijaan Venäjän johtoa kiinnostaa sotavarustelu.

Se on sääli kaikkien kannalta.

Venäjän luonnonvarat ovat niin ylenpalttiset, että maan vaurastumisen voi estää vain todella huonolla politiikalla, kaiken läpi tunkevalla korruptiolla ja mielivallalla.

Valitettavasti juuri niin on käynyt. Venäjä on maailman korruptiotilastojen mustimpia maita. Se ei ole läntisessä mielessä oikeusvaltio. Siellä oikeus on vahvimpien käsissä.

Maan valtakoneistoa vastaan ei ole nousemista. Sitä yrittävät ovat vaarassa menettää omaisuutensa, vapautensa ja jopa henkensä.

Venäjä uskoo enemmän voimaan kuin

sanoihin. Pelottavia ovat maan johdon löysät puheet ydinaseista. Niillä uhittelu on ennenkuulumatonta.

Venäjä on harjoitellut länsirajoillaan operaatioita, jotka päättyvät taktisiin ydiniskuihin.

Kohteina ovat olleet esimerkiksi Tanska ja Puola.

Ydinisku on keinovalikoimassa, kun maa tuntee itsensä uhatuksi.

Uhkien osalta Venäjän johdon näkövinkkeli vaikuttaa vainoharhaiselta. Naapureiden alistamisessa apuna ovat venäläisvähemmistöt.

Kevyimmillään painostus on sellaista, mitä

on kohdistettu Suomeen: väitteitä venäläislapsien huonosta kohtelusta.

Baltiassa Venäjä on kokeillut kovempia

keinoja. Virolaisten mukaan Venäjä harjoitteli

paikalliseen venäläisväestöön sulautuvien pienten vihreiden miehien käyttöä Tallinnan taannoisen patsaskiistan yhteydessä.

Pienet vihreät miehet osoittivat toimintakykynsä Krimin ja Ukrainan itäosien valtauksessa.

Länsi on aseeton Venäjän edessä, koska se tavoittelee sopua ja luottaa sopimuksiin. Venäjä pitää sitä heikkoutena ja on siinä oikeassa.

Venäjän johtoa ei sido kansainvälinen

oikeus. Valehtelu tai siitä kiinni jääntikään ei ole mikään ongelma.

Suomelle tilanne on kiusallinen. Monet muistavat vielä ajan, jolloin neuvostovastaisuus

oli pahinta, mihin ihminen pystyi syyllistymään.

Ei siis ihme, että ennen vaaleja useimpien puolueiden johtajat suomivat puolustusministeri Carl Haglundia (r.), joka erehtyi allekirjoittamaan yhteispohjoismaisen lausuman, jossa Venäjä nähtiin uhkana.

Totta kai Suomelle on tärkeää pitää hyvät välit Venäjään. Ongelmana on, että Venäjä pelaa itseään vastaan.

Sen uhittelu on sysännyt Suomen ja Ruotsin Naton porstuaan.

Suomessa tosin puhutaan edelleen pelkästä

Nato-optiosta ja vedotaan EU-jäsenyyden tuomaan turvaan. Se on pitkään jatkuneen kansallisen itsepetoksen jatkumo.

Jos Venäjä ottaa Suomen tosissaan tähtäimeensä, EU tai Ruotsi eivät riennä apuun. Virallisten organisaatioiden tuen toki saamme, mutta se jää paheksuvalle julkilausumatasolle.

Yhtä varmaa on, etteivät Naton hävittäjät ilmesty taivaalle turvaksemme ilman täysjäsenyyttä. Siltä osin nyt on johtopäätösten paikka.

Oireyhtymään kuuluu, että demokratian ja hyvinvoinnin rakentamisen sijaan

Venäjän johtoa kiinnostaa

sotavarustelu.

jarmo.palokallio@mt1.fi

Avaa artikkelin PDF