Puun energiakäyttö on edullista
Metsäteollisuus ry:n liiketoimintajohtaja Antro Säilä kirjoitti paperiteollisuuden ja bioenergian toimialojen jalostusarvoa sivunneen esitelmäni innoittaman mielipiteensä tälle palstalle (11.4.).
Säilän mukaan oletan mustavalkoisesti, että bioenergia ja paperintuotanto ovat puunkäytön näkökulmasta toistensa vaihtoehtoja. Hänen mukaansa toinen käyttömuoto ei sulje toista pois eikä ole mielekästä vertailla näiden toimialojen jalostusarvoja.
Alunperin kiinnostukseni vertailla paperi- ja energiateollisuuden jalostusarvoja herätti Euroopan paperiteollisuusyhdistyksen (Cepi) sekä Metsäteollisuus ry:n kirjoitukset, esitelmät ja tiedotteet.
Cepin tilaamana Pöyry teki vuonna 2006 arvion Euroopan 37 maan jalostusarvoista näillä toimialoilla. Metsäteollisuus ry tulkitsi nämä tulokset myös Suomea koskeviksi ja viestitti ahkerasti, että puu kannattaa meillä käyttää mieluummin paperiksi kuin energiaksi.
Kiinnostuin asiasta ja aloin selvittää, pätevätkö Euroopan 37 maalle saadut tulokset sellaisenaan Suomelle ja onko toimialojen jalostusarvoissa tapahtunut muutoksia viime vuosina.
Selvitysteni perusteella päädyin siihen, että Pöyryn tuloksia ei voida sellaisenaan yleistää koskemaan Suomea ja että toimialojen jalostusarvoissa on tapahtunut merkittävä muutos tällä vuosituhannella.
Tilastokeskuksen tietojen perusteella paperiteollisuuden jalostusarvo oli vuonna 2001 noin kuusi kertaa suurempi kuin energiateollisuuden mutta vuonna 2010 samansuuruinen.
Paperiteollisuuden jalostusarvo on laskenut ja energiateollisuuden noussut.
Tulosten perusteella vedän seuraavat johtopäätökset. Puun käyttäminen energiaksi on tullut yhä kannattavammaksi.
Merkittävä syy tähän on energian maailmanmarkkinahintakehitys sekä politiikka, joka pyrkii ehkäisemään ilmastonmuutosta ja kannustamaan uusiutuvien energiamuotojen käyttöä. Sen sijaan paperituotteiden maailmanmarkkinahinnat ovat jo pitkään laskeneet.
Monen eri tekijän perusteella näyttää todennäköisemmältä, että tämän suuntainen kehitys tulee jatkumaan kuin että se kääntyisi päinvastaiskeksi.
Lopuksi siteeraan kirjoitustani Helsingin Sanomissa 26.4.2008, jossa totesin: ”Johtopäätösten ja kansantalouden kannalta ei ole hyödyllistä asettaa näitä toimialoja vastakkain. Ne kannattaa nähdä toisiaan tukevina. Massa- ja paperiteollisuudelle energiateollisuus tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia uusiutua ja parantaa kilpailukykyään.”
Olen edelleen samaa mieltä. Mutta monenlaista puuhun perustuvaa energiateollisuutta on ja voi olla jatkossa, myös paperiteollisuuden ulkopuolella. Jalostusarvotarkastelu viittaa siihen, että näille aloille on avautumassa yhä paremmat kehitysmahdollisuudet.
Lauri Hetemäki
tutkimusjohtaja, professori
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
