Lukeva kansa ei joudu hukkaan

Helsingin kirjamessuilla tuli viikonloppuna taas todistetuksi, miten innostuneita suomalaiset ovat lukemisesta. Ei kirja katoa tästä kulttuurista mihinkään.

Huoli verkkomaailman kaiken nielevästä kiinnostuksesta tuntuu liioitellulta. Kirjojahan voi lukea myös tietokoneelta.

E-kirjojen buumi on kuitenkin vasta alullaan.

Pääkaupunkiseudun kirjastoista lainataan jo digitaalisessa muodossa romaaneja, tietokirjoja ja aikakauslehtiä. Määrät ovat vielä vaatimattomia, sillä kyse on kokeiluvaiheesta.

Suurin osa lukijoista koluaa entiseen tapaan kirjastojen hyllyjä tai tilaa suosikkinsa verkon kautta. Valikoimaa riittää kuin tavaratalossa toisin kuin sähköisen kirjaston puolella.

Tänä syksynä on tihkunut huolestuttavia tietoja kuntaliitoksista. Kirjastojakin on nyt joutumassa lopetusuhan alle.

Ex-kuntien kirjastot saattavat näyttää uudessa kunnassa sivukirjastoilta, joita sopii karsia siinä kuin kyläkoulujakin. Ennen viimeistä nuijan kopautusta on syytä miettiä asiaa vielä kerran.

Viedäänkö vanhukset kuntaliitoksen jälkeen kirjastoon kunnan kyydillä? Entä ajokortittomat lapset ja nuoret? Viedäänkö viimeinen kaljaton olohuone, jossa ihminen voi sivistää itseään?

Suomen ensimmäisen yleisen lainakirjaston perustamisesta tulee ensi vuonna kuluneeksi 220 vuotta. Miltei koko itsenäisyyden ajan kirjastoille on maksettu valtionapua.

Siinä on sivistyskansan etappeja. Antakaa hyvät kuntaliitospoliitikot kirjastoillenne jatkoaikaa. Nykyoloissa ei riitä, että ison kunnan ainoa kirjasto seisoo sen ainoan toimivan kuntatalon nurkalla.

Epäilemättä tulee aika, jolloin kirjastopalveluja voidaan luontevasti keskittää. Kyllä jossain vaiheessa mummot ja vaaritkin lukevat kirjansa mieluiten ruudulta.

Kirjoista puhuminen voi tässä talouden jyrkässä alamäessä tuntua reunailmiöltä. Olennaistahan on pohtia, mihin tässä joudutaan, kun ihmisiltä menevät työpaikat ja kunnilta verotulot palvelujen ylläpitoon.

Ihminen ei kuitenkaan elä epätoivosta. Kirjoissa piile toivo ja lohtu, joskus paljon enemmänkin.

Kirjojen maailma on auki, vaikka rahat ovat loppu tai kroppa pettää.

On kirjoja, jotka muuttavat ihmisen elämän suuntaa, vaikuttavat ammatin valintaan tai jopa estävät itsemurhan. Vakuuttavia todisteita löytyy Lukukeskuksen keväällä julkaisemasta teoksesta nimeltä Kirja joka muutti elämäni.

Viitisenkymmentä suomalaista nimeää teoksessa oman elämänsä kulkuun vaikuttaneen kirjan. Joukossa on monia julkisuuden henkilöitä, kuten valtiotieteen tohtori Sixten Korkman.

Siteerataanpa Korkmanin koulupoikana Vaasassa kokemaa lukukokemusta.

”Ken on nuorena lukenut Nokkoset kukkivat, ei voi koskaan menettää (kenties sinisilmäistä) uskoaan yhteiskuntaa parantavan politiikan tarpeellisuuteen ja mahdollisuuksiin.”

Romaanien tai runojen lukeminen ei ole ajan haaskausta, vaikka tietokirjan hyöty onkin usein konkreettisempi.

Kaunokirjallisuus on tunteiden areenaa, jossa lukija pääsee kuin varkain kohtaamaan oman sielunsa syövereitä. Siksi lukemisen terapeuttista vaikutusta ei ole syytä väheksyä.

Kirjailija tuo lukijan koettavaksi ihmiskohtaloita, joiden syntyjä syviä hän on vuosikausia pohtinut ja penkonut. Kirjailijan ei tarvitse Anna-Leena Härkösen mukaan kertoa henkilöhahmoistaan lukijalle kaikkea, mutta kirjailijan itsensä täytyy tietää kaikki.

Netti tarjoaa lukijalle paljon kiinnostavaa aineistoa riippumatta siitä, lukeeko painettuja vai sähköisiä kirjoja.

Kirjamessujen kynnyksellä julkaistiin Suomen suosituimpien kirjallisuusblogien top 10 -lista. Verkossa pyörii myös lukupiirejä, joiden sivuilta voi bongata mieluista luettavaa tai osallistua keskusteluun.

Elisa Kirja, joka on kirjallisuuden laajin e-kirjapalvelu, tekee tilaa myös omatoimisten kirjojen julkaisemiselle.

Elämää ei voi moittia yksitoikkoiseksi, kun yöpöydällä on pino kirjoja. Juuri nyt siellä on päällimmäisinä Tove Janssonin elämäkerta ja Outi Pakkasen uusin dekkari.

Lukuhetket tuovat valoa pitkään pimeään vuodenaikaan. Kirjan mukana voi elää vaikka keskellä suloisinta Suomen suvea.

Avaa artikkelin PDF