
Malminetsinnän taantuma taittuu–kaksi kaivosta avautumassa
Malminetsinnässä on pieniä piristymisen merkkejä Suomessa. Lähivuosina Suomeen avataan pitkästä aikaa kaksi uutta kaivosta Sotkamossa ja Kaustisella.Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin ylitarkastaja Ilkka Keskitalo kertoo, että malminetsinnän taantuma voi olla taittumassa.
Viimeisen puolen vuoden aikana Suomeen on tullut 5–6 uutta malminetsintäyhtiötä. Ulkomaisia yhtiöitä ovat tänä vuonna kiinnostaneet litium ja grafiitti.
Myös Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomelan mukaan jonkinmoista elpymistä on näköpiirissä malminetsinnässä.
"Puoli vuotta sitten urakoitsija löytyi helposti. Nyt aikatauluista pitää jo sopia. Se indikoi, että urakointipuolella kairaustyömaita on käynnistynyt tai käynnistymässä."
Suomelan mukaan perinteiset kaivosyhtiöt ovat aika aktiivisia malminetsinnässä.
Lisäksi vuosia valitusten takia jäissä olleet Sakatti Miningin Sodankylän malminetsintähanke ja Mawsonin Ylitornion projekti ovat nytkähtäneet eteenpäin.
Tänä vuonna varausilmoitusten määrä oli 13.9. 51 kappaletta, kun viime vuonna niitä laitettiin vireille 52. Malminetsintälupahakemuksia on 13.9. mennessä tullut vireille 48, viime vuonna 52.
Keskitalo uskoo, että loppuvuonna hakemusten määrä on noussut viime vuoden luvusta.
Vireillä varausilmoituksia on nyt 29 ja malminetsintähakemuksia 148. Vanhimmat vireillä olevat malminetsintähakemukset ovat vuodelta 2012.
Malminetsinnän investoinnit kulkevat suoraan käsi kädessä metallien maailmanmarkkinahintojen kanssa. Viimeisen parin vuoden aikana rahoituksen saaminen on ollut erittäin vaikeaa uusille malminetsintäyhtiöille, Keskitalo kertoo.
Tärkeimmät Suomesta etsityt metallit ovat kupari, nikkeli ja kulta. Kullan hinta on pysynyt vakaana. Kupari ja nikkeli ovat syöksyneet useamman vuoden. Nyt hinnat ovat tasoittumassa. Litiumin maailmanmarkkinahinnat ovat nousseet.
Isot kaivokset investoivat Suomelan mukaan tänä vuonna 300 miljoonaa euroa. Lisäksi Suomessa avataan kaksi uutta kaivosta lähivuosina, jos litiumkaivosta suunnittelevan Keliberin ja hopeakaivosta suunnittelevan Sotkamo Silverin suunnitelmat käyvät toteen.
"Maailmantasolla malminetsinnässä ja kaivostoiminnassa ei ole vauhtivaihde päällä. Enää ei sukelleta, mutta pohja on löydetty", sanoo Suomela.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

