Vierailija Euro ja Suomi

Julkinen mielikuva on, ettei Suomen eurojäsenyyden vaatimuksia ymmärretty, kun yhteisvaluuttaan päätettiin liittyä lähes kaksi vuosikymmentä sitten. Tosiasia kuitenkin on, että Suomessa jäsenyyden vaikutuksia pohdittiin harvinaisen monipuolisesti ennen päätöksentekoa.

Eri asia on, kuinka hyvin vaatimukset sisäistettiin.

Yhteisvaluuttaan liittyminen merkitsi omasta rahapolitiikasta luopumista. Ohjauskorko päätetään Frankfurtissa, eikä devalvaatiota voi enää käyttää. Merkittävä osa taloudellisesta päätäntävallasta annettiin pois.

Toisaalta eurossa oleminen on taannut matalan korkotason ja valuuttojen vaihtamisesta aiheutuvien riskien vähenemisen. Asia on ollut erityisen merkittävä maamme pk-yrityksille, joille euroalueen kaupankäynti helpottui huomattavasti.

Pohjoismaista Ruotsi ja Tanska jäivät ulkopuolelle. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että Tanska on sitonut kruununsa arvon euroon ja Ruotsin johto esitti euroon liittymistä, mutta asia kaatui kansanäänestyksessä.

Ruotsin johtopäätös ulosjäännistä oli, että Ruotsin pitää noudattaa ulkopuolella EMU-kriteerejä vielä tiukemmin kuin sisäpuolella. Sen mukaiseen politiikkaan Ruotsi on hallituksesta riippumatta sitoutunut.

Suomessa työmarkkinajärjestöt sisällyttivät johtopäätöksensä niin sanottuun EMU-sopimukseen vuonna 1997. Sen mukaan työehtosopimusten yleissitovuus voi jatkua, mutta liikkuvia palkanosia tarvitaan.

Niihin kuuluivat tulospalkkiot, voittopalkkiot ja henkilöstörahastojen käyttö. Valitettavan vähän liikettä tähän suuntaan on tapahtunut.

Kustannussopeutuksen toteuttamiseksi sovittiin niin kutsutuista EMU-puskureista. Niihin kuuluivat työttömyysvakuutusmaksujen ja työeläkerahastojen puskurointi.

Puskurien suuruudesta käytiin kamppailua, ja jälkeenpäin voidaan sanoa, että puskurien suuruus – noin seitsemän miljardia markkaa – jäi turhan pieneksi.

Käytännössä puskuri toimii niin, että niin työttömyysvakuutusmaksuja kuin työeläkemaksuja kerätään hyvinä aikoina hieman enemmän, jotta maksuja voisi huonoina aikoina alentaa.

Periaate on tuttu jo Raamatusta: lihavina vuosina viljaa laitetaan syrjään, jotta huonoinakin on jotain, mistä ottaa.

Työttömyysvakuutusmaksujen kohdalla puskuri on ollut toiminnassa. Sen sijaan työeläkemaksujen kohdalla puskureiden käyttämisestä ei ole ollut yksimielisyyttä.

SAK esitti kuukausi sitten työeläkemaksujen alentamista 0,4 prosenttiyksiköllä sekä työntekijöiltä että työnantajilta.

Ehdotuksen henki on juuri vuoden 1997 sopimuksen mukainen. Työeläkemaksut olisivat vuosina 2017–2018 nykyistä alemmat, mutta summa kerättäisiin takaisin korkeampina maksuina vuosina 2020–2023. Näin palkan verokiila pienenisi ja kilpailukyky paranisi.

SAK:n ehdotus on kannatettava. Emu-puskurien hyödyntäminen olisi huomattavasti lomarahojen leikkaamista parempi keino talouden tasapainottamiseen, sillä se ei leikkaisi elintärkeää kotimaista ostovoimaa. Ostovoimastahan varsinkin yksityisten palvelualojen työllisyys on täysin riippuvaista.

SAK:n ehdotuksen hyviin puoliin kuuluu myös se, että se vaikuttaisi kilpailukykyyn ja talouteen jo ensi vuonna. Hallituksen pakkolakipaketin taas on suunniteltu tulevan voimaan vasta vuonna 2017. Sitä ennen ehtii vettä virrata Vantaan joessa aika paljon.

Avaa artikkelin PDF