Tuppurainen ja Kurvinen jatkavat eduskuntaryhmien puheenjohtajina
Puolueet ovat tiedottaneet tänään eduskuntaryhmien puheenjohtajavalinnoista.Tytti Tuppurainen jatkaa SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajana, SDP kertoo tiedotteessa.
Ryhmän ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi on valittu kansanedustaja Piritta Rantanen. Kansanedustaja Kim Berg ei jatka tehtävässä.
Ryhmän toiseksi varapuheenjohtajaksi on valittu kansanedustaja Seppo Eskelinen.
STT kertoi tammikuussa tekemiensä haastattelujen perusteella, että haastatellut olivat kokeneet eduskuntaryhmän puheenjohtajan Tuppuraisen johtamistyylin epäasialliseksi. Ilta-Sanomat uutisoi tätä ennen häirintätapauksista, joihin liittyivät SDP:n kansanedustajat Marko Asell, Kim Berg ja Jani Kokko.
Oppositiopuolue keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajisto jatkaa entisellään.
Puheenjohtajana jatkaa Antti Kurvinen, ensimmäisenä varapuheenjohtajana Eeva Kalli ja toisena varapuheenjohtajana Eerikki Viljanen.
Keskustan eduskuntaryhmä teki valinnat tänään. Kurvisen ja Kallin valinnat olivat yksimielisiä, Viljasen valinnasta äänestettiin.
Puheenjohtaja Kurvinen on kolmannen kauden kansanedustaja Etelä-Pohjanmaalta.
Vasemmistoliiton ryhmäjohtajana jatkaa Aino-Kaisa Pekonen ja varapuheenjohtajina Timo Furuholm ja Pia Lohikoski.
Myös vihreät pitävät entiset henkilöt ryhmän johdossa. Puheenjohtajana jatkaa Oras Tynkkynen ja varapuheenjohtajina Saara Hyrkkö ja Inka Hopsu.
Juttua täydennetty klo 12.34 vasemmistoliiton ja vihreiden valinnoilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




