Maisema tärkeä osa Kolin erämessuja
LIEKSA (MT)
Kolin kolmipäiväisillä erämessuilla vieraili viikonloppuna runsaat 8 000 kävijää. Erityisesti lauantain tuulinen sää verotti kävijätavoitteen saavuttamista tuhansilla. Mutta se ei järjestelypäällikkö Eero-Matti Lintusta lannista: kahden vuoden päästä tapahtuma jälleen järjestetään, ja samana ajankohtana.
”Ensimmäisen kerran Kolilla pidettiin erämessut vuonna 1989, ja jo sitä ennen olemme vuodesta 1985 asti käyttäneet Pohjois-Karjalan erämessuista iskulausetta ’viikkoa ennen juhannusta’. Sitä ei pidä mennä vaihtamaan, Lintunen vakuutti.
Liperiläisen Eko-Aimsin osastolla messupäivät olivat kiireisiä: laserittomia, luodittomia ja meluttomia kameratekniikkaan perustuvia aseita pääsi kymppimetriselle radalle kokeilemaan.
Esittelijä ja kilpa-ampumahiihtäjä Tanja Eloranta-Kettunen sanoi, että metsästäjien asenne uudenlaisia aseita kohtaan muuttuu hitaasti. Vielä riittää naureskelijoita.
”Nämä aseet mahdollistavat kuitenkin treenaamisen vaikka kotona. Minäkin harrastan metsästystä ja tiedän, että diopteriaseella harjoittelu tuo valtavasti varmuutta ammuntaan. Hallitsen kyllä haulikon ja kiväärinkin, joten voin epäilevästi suhtautuvia miehiä täällä vedätellä”, Eloranta-Kettunen hymyili.
Erkki Shemeikka oli tullut 13-vuotiaan Niko-poikansa kanssa erämessuille Iisalmesta, ja molemmat kokeilivat maailmalla kovassa huudossa olevia Eko-Aimsin aseita uteliaina.
”Yleensä ammun ilmakiväärillä. Kyllä tämä oli erilainen, koska ei ole kunnon kiikaritoimintoa”, 11-vuotissyntymäpäivänään metsästyskortin saanut Niko Shemeikka arvioi.
Lapin Kullankaivajain Liiton aktiivit esittelivät erilaisia vaskooleja ja loivat parhaansa mukaan innostusta kullankaivuuseen.
”Suomessa jäseniä on 3 800. Laji on erinomainen aatteena, harrastuksena ja ammattinakin, outokumpulainen Tapio Hummelholm sanoi samalla, kun esitteli erilaisten vaskoolien käyttöä ja sitä, miten pienet kultahiput hiekasta lopulta erottuvat.
”Lapin kullan hinta liikkuu eri summissa kuin kullan maailmanmarkkinahinta, joka noin 30 euroa grammalta.”
Hummelholmin mukaan Lapin kultahippuset käytetään taidokkaasti koruihin, ja pienistäkin murusista maksetaan 150–300 euroa.
Esiintymislavan eteen sankimmat väkijoukot saapuivat perjantaina katsomaan eri koirarotujen esittelyä.
Pohjanpystykorva esiteltiin nousevana metsästysrotuna, joka kilpailee jo taantuvan suomenpystykorvan kanssa suosiosta.
Joensuulainen Jari Murto esitteli Simanansärkän Pikkuliemuaan, joka on vasta vuoden ja parin kuukauden ikäinen, mutta on jo napannut ensimmäisen koppelonsa suoraan hampaisiin.
”Kun tekee töitä koiran kanssa, huonosta saa hyvän ja hyvästä erinomaisen”, Murto kertoi ja muistutti, että pohjanpystykorva on ennen muuta käyttökoira.
”Pennuista on nykyisin hirmuinen kysyntä. Me lähdemme hakemaan käyttöpuolen valiotulosta”, Murto sanoi. ja toivoi, että koiria hankittaisiin erityisesti metsästyskoiriksi, koska varsinainen seurakoira se ei ole.
LIISA YLI-KETOLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
