Yle: Suomen luut eivät ehkä riitä raaka-aineeksi – kotimaiselle kastikkeelle riittää vientiä
Kastikkeet kiinnostavat erityisesti Keski-Euroopassa.Yle kertoo, että elintarvikkeita valmistava perheyritys Kaslink kaksinkertaistaa kastiketuotantonsa Kouvolassa. Tehtaan miljoonaluokan laajennus on parhaillaan käynnissä.
Ylen haastatteleman Kaslinkin toimitusjohtajan Tuomas Kukkosen mukaan kysyntä on kasvanut selvästi Keski-Euroopassa. Tehtaalla valmistetaan ammattikeittiöihin tarkoitettuja kastikepohjia ja tuotanto on miljoonia litroja vuodessa, määrästä 90 prosenttia menee vientiin.
Kaslink on käyttänyt pääasiassa kotimaisia raaka-aineita eli teurastamoilta hankittuja naudan- ja riistanluita, mutta jatkossa ne eivät ehkä riitä kattamaan yhtiön tarpeita.
"Teurastamoiden määrä ei ehkä riitä tulevaisuudessa. Voi olla, että joudumme jatkossa hankkimaan raaka-aineita myös muista maista ja muualta kuin teurastamoista", Kukkonen kertoo.
Lue lisää:
10 prosenttia lisää liikevaihtoa vegaanituotteilla – HoviRuoka suunnittelee seuraavaksi vientiä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

