14 kuntaa alentaa veroprosenttia, 47 nostaa
Korkeimmat prosentit ovat Savonlinnassa ja Jämijärvellä, 22,50 prosenttia. Kauniaisissa päästään 17 prosentin verolla.
Kunnilla ei ole pulaa verovarojen käyttökohteista, esimerkiksi siltarummuista, mutta silti 14 hyvin taloudestaan huolehtinutta kuntaa pystyy alentamaan veroprosenttia ensi vuonna. Kuva: Markku Vuorikari47 kuntaa nostaa ensi vuonna kunnallisveroprosenttiaan eli suunnilleen yhtä moni kuin edellisvuonna. Määrä on Kuntaliiton mukaan selvästi pienentynyt aiemmista vuosista.
Hyvästä taloudenpidosta kertoo se, että veroprosentti laskee 14 kunnassa.
"Luvut kertovat siitä, että kunnat tekevät veropäätöksensä harkiten ja prosentit voivat liikkua kumpaankin suuntaan. Siksi ei ole perusteita rajoittaa kuntien veroprosentteja, kuten sote- ja maakuntauudistuksessa on kaavailtu", Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina kommentoi.
Suurimmissa kaupungeissa veroprosentti ei muuttunut.
Keskimääräinen kunnallisveroprosentti on ensi vuonna 19,91, mikä on 0,05 prosenttiyksikköä tätä vuotta enemmän.
Suurin osa veroprosenttiaan laskeneista on pieniä kuntia, joissa taloutta on pitkään tasapainotettu menoleikkauksilla ja aiemmilla veronkorotuksilla, Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallio analysoi.
Veroprosenttia korottaneissa 47 kunnassa asuu noin 580 000 suomalaista.
Korotukset johtuvat siitä, että kunnan tulot eivät riitä menoihin. Tähän on useita syitä, kuten verotulojen heikko kehitys, nopeasti kasvaneet kustannukset esimerkiksi erikoissairaanhoidossa tai asukasluvun pienentyminen, Punakallio toteaa.
Korkeimmat veroprosentit ovat ensi vuonna Savonlinnassa ja Jämijärvellä, 22,50 prosenttia ja alhaisin Kauniaisissa, 17,00 prosenttia. Ero on 5,50 prosenttia.
Palkansaaja, joka tienaa 3 000 euroa kuukaudessa, maksaa vuodessa 1688 euroa enemmän veroja Savonlinnassa kuin Kauniaisissa.
Kiinteistöverolakiin tehtyjen alarajojen korotusten vuoksi 122 kunnassa nostettiin kiinteistöveroprosenttia. Korotukset lisäävät kuntien verotuloja 97 miljoonaa euroa.
Yleisen kiinteistöveroprosentin keskiveroprosentti nousee 1,00 prosentista 1,06 prosenttiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
