Suomalaiset lipittävät urakalla lonkeroa – oluen myynti säilynyt ennallaan
Alkoholin myynti lisääntyi eniten päivittäistavarakaupoissa.Alkoholinkulutus kasvoi ennakkotietojen mukaan 0,6 prosenttia viime vuonna, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Alkoholia kulutettiin Suomessa 10,4 litraa jokaista 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohden. Toissa vuonna vastaava luku oli 10,3 litraa.
Kulutusta mitataan sataprosenttiseksi alkoholiksi muutettuna.
THL:n ennakkotietojen mukaan alkoholijuomien hinnat nousivat viime vuonna 3,8 prosenttia, mikä johtunee lähinnä veronkorotuksista.
"Veronkorotuksesta huolimatta kulutus ei laskenut, kuten aiempien viiden veronkorotuksen jälkeen on tapahtunut. Ilman alkoholilakia olisimme odottaneet kulutuksen selvästi vähenevän", kertoo THL:n erikoistutkija Thomas Karlsson.
Alkoholin myynti lisääntyi eniten päivittäistavarakaupoissa, joissa sitä myytiin sataprosenttiseksi alkoholiksi muunnettuna 4,6 prosenttia enemmän kuin toissa vuonna. Alkon myynti väheni 5,1 prosenttia.
Eniten lisääntyi 4,7–5,5-prosenttisten long drink -juomien myynti, joiden saatavuus laajeni Alkoista elintarvikekauppoihin viime vuoden alusta. Niiden vähittäismyynti yli viisinkertaistui.
4,7–5,5-prosenttisen oluen myynti lisääntyi litroissa suurin piirtein saman verran, mutta koska miedomman oluen myynti väheni, oluen myynti kokonaisuudessaan ei lisääntynyt.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

