Kokoomus tahtoo uudistaa sosiaaliturvan: Yleistuki olisi vastikkeellinen, syyperusteinen ja henkilökohtainen
Tuen hakeminen, maksaminen ja perusteleminen tahdotaan hoitaa mahdollisimman automatisoidusti.
Kokoomuksen entinen kansanedustaja Kimmo Sasi puhui puoluekokouksessa sosiaaliturvan uudistamisen tarpeesta. Kuva: Ville-Veikko KaakinenKokoomus haluaa uudistaa sosiaaliturvan vastikkeelliseksi ja syyperusteiseksi. Lisäksi sosiaaliturvasta tahdotaan yksilöperusteista. Puoluehallitus esitti suunnitelman perjantaina Turun puoluekokouksessa.
Kokoomus esittää, että nykyisestä mallista siirryttäisiin vastikkeelliseen yleistukeen, jossa tuen määrä laskisi "perustulomaisesti" ansiotulojen noustessa.
Ehdotettu yleistuki yhdistäisi toimeentulotuen, työmarkkinatuen, peruspäivärahan ja yleisen asumistuen.
Tuen syyperusteisuus tarkoittaa, että tuen saamiseen on oltava jokin syy. Näitä ovat esimerkiksi työttömyys tai pienituloisuus. Tuen määrä olisi yksilöllinen, ja siihen vaikuttaisivat esimerkiksi asuinpaikkakunta ja huollettavien lasten määrä.
Uusi tuki olisi puoluehallituksen ehdotuksen mukaan vahvasti vastikkeellinen. Tämä tarkoittaa, että tuen saaminen edellyttäisi aktiivista työnhakua ja osallistumista työllistymistä edistäviin palveluihin.
Kokoomuksen mukaan sosiaaliturvan uudistamisella pyritään kannustamaan työntekoon. Uudistuksen tavoitteena on tehdä työn vastaanottamisesta nykyistä houkuttelevampaa.
Myös esimerkiksi yksinyrittäjät ja freelancerit halutaan tuen piiriin tietyin edellytyksin.
Puolueen mukaan nykyinen sosiaaliturvaan kuuluva toimeentulotuki muodostaa "passivoivan takuuloukun".
Tuen maksamisesta tahdotaan tehdä mahdollisimman pitkälle automatisoitua. Vuonna 2019 käyttöön otettavan tulorekisterin avulla tuen hakeminen ja maksaminen sekä tietojen ilmoittaminen olisi mahdollista hoitaa sähköisesti.
Sosiaaliturvan uudistaminen nimetään seuraavan hallituksen keskeiseksi tehtäväksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
