Luvaton kelkkailuleviää pohjoisessa
Luvaton moottorikelkkailu Pohjois-Suomen soilla ja suojelualueilla on Metsähallituksen mukaan yleistynyt.
Luvatonta kelkkailua Metsähallitus on havainnut eri puolilla Pohjois-Pohjanmaata. Met-
sähallituksen erätarkastaja Markus Aho ihmettelee, millä asioilla maastossa ajellaan.
Luvaton maastoliikenne voi kieliä metsästysrikollisuudesta. Toinen puoli on vapaa-ajan harrastajat, jotka piittaamattomuuttaan tai ymmärtämättömyyttään kelkkailevat luvatta.
Metsähallitus on järjestänyt valtion maille kelkkauria, joille voi lunastaa uralupia. Nekään eivät oikeuta kelkkailemaan muualla kuin merkityllä uralla.
Urilla saa ajaa moottorikelkalla tai teloilla varustetulla mönkijällä.
Pyörillä varustetulla mönkijällä uralla ei saa ajaa, eikä käyttää uraa kesäaikaiseen maastoliikenteeseen.
Moottorikelkkailuun tarkoitettua reitistöä on Suomessa noin 20 000 kilometriä. Noin puolet siitä on Metsähallituksen ylläpitämiä uria. Osa on kuntien, osa kelkkailukerhojen vastuulla.
Kelkkareitit ja -urat kulkevat lähes kokonaan valtion talousmetsissä suojelualueiden ulkopuolella.
Metsähallituksen uraluvat voi lunastaa sivuston www.eraluvat.fi kautta. Luvan osto onnistuu myös matkapuhelimella.
Uralupia myyvät myös kelkkailuseurat.
Moottorikelkkailua saa harrastaa jääpeitteisten vesialueiden lisäksi reiteillä ja urilla sekä siellä, minne maanomistaja on luvan antanut.
Moottorikelkkailua valvovat poliisi, rajavartiolaitos sekä metsähallituksen erätarkastajat.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
