Metsien kasvusta
Juhani Jokinen kirjoitti ansiokkaasti MT:n lukijaosastolla (MT 5.8.) artikkelin ”Metsänparantajille kuuluu kiitos”. Hän esittää metsiemme kasvun olevan yli miljoona kuutiometriä vuodessa. Todellinen kasvu on noin 104 miljoonaa kuutiometriä. 1960 puhuttiin noin 50 miljoonan kasvuvauhdista. Metsiemme puuvarat ovat nyt suuremmat, vaikka sodan johdosta maamme metsäala pieneni huomattavasti.
Metsäkeskus Tapion metsänparannuspiirien toiminta vaikutti merkittävästi yksityismetsien kasvunlisäykseen. Sitä edesauttoi suuresti myös metsänhoitoyhdistysten toiminta. Hakkuita kohdistettiin vajaatuottoisten alueiden uudistuksiin, eri kehitysvaiheessa olevien taimikoiden hoitoa tehostettiin ja metsänomistajien koulutukseen panostettiin. Myös valtion, kuntien, seurakuntien ynnä muiden metsien käsittelyssä toimittiin metsien kasvun ja tuoton lisäykseen. Kaikki yllämainitut tahot ovat olleet vaikuttamassa valtakunnan metsien kasvun suureen nousuun. Metsälaki uusittiin. Miten on metsiemme tila esimerkiksi 30 vuoden kuluttua?
Ismo Nevalainen
MTI
Lieksa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
