"Jari ei neuvoja tarvitse", väistyvä maatalousministeri Kimmo Tiilikainen on hyvillään salkkuvaihdosta
Ilmastoministerinä jatkava Tiilikainen uskoo EU:ssa syntyvän ratkaisun, joka mahdollistaa Suomen metsäteollisuuden kasvun.
Kimmo Tiilikainen joutuu luopumaan maa- metsätalousasioiden hoidosta, mutta saa tilalle energia-asiat työ- ja elinkeinoministeriöstä. Kansanedustaja Elsi Katainen (kesk.) onnitteli Tiilikaista tuoreeltaan. Kuva: Kari SalonenVäistyvä maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen on tyytyväinen keskustan ministerisalkkujen kierrätykseen.
Maa- ja metsätalousasiat siirtyvät Jari Lepälle, Tiilikainen puolestaan saa ympäristöasioiden rinnalle energia-asiat Mika Lintilältä.
"Hyvällä mielellä olen. Jarilla on nyt mahdollisuus keskittyä maatalouden kannattavuuden parantamiseen ja ruokaketjun toimintaan", Tiilikainen sanoi ministerivalinnat tehneen keskustan eduskuntaryhmän, puoluehallituksen ja europarlamenttiryhmän kokouksen päätteeksi.
Leppä itse totesi valintansa jälkeen, että maatalouden kannattavuuden parantaminen on hänen ministerikautensa tärkein tavoite.
Ilmastoministeriksikin nimitetty Tiilikainen vastaa tästä eteenpäin sekä ilmastopolitiikasta että energiapolitiikasta.
"Tämä on hirveän vahva ja vastuullinen kokonaisuus. Toisaalta neuvottelen ilmastoasioista EU:ssa ja toimeenpanen hallituksen ilmastostrategiaa kotimaassa."
Tiilikainen ei vielä osaa sanoa millä aikataululla uusiutuvan energian tukijärjestelmä valmistuu. Ensin käydään EU-tason neuvotteluja biopolttoaineiden kestävyyskriteereistä ja metsien hiilinieluista. Hän uskoo, että EU-neuvotteluissa saadaan tulos, joka mahdollistaa Suomen metsätalouden ja biotalouden kasvuhankkeet.
Erityisiä neuvoja Tiilikainen ei halua seuraajalleen antaa. "Jari ei tässä hommassa neuvoja tarvitse."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
