Pahoinvointi töissämaksaa miljardeja
Tuoreen tutkimuksen mukaan sairaus- ja tapaturmapoissaolojen sekä työkyvyttömyyseläkkeiden kustannukset nousevat 4–5 miljardiin euroon vuodessa. Kustannukset alenisivat edistämällä työhyvinvointia. Vuosittain voitaisiin säästää jopa 1,3 miljardia euroa.
”Työhyvinvoinnin edistäminen voi lisätä yritysten kannattavuutta jopa viidenneksellä. Tämä kuitenkin edellyttää saumatonta yhteistyötä työpaikan johdon, henkilöstön ja työterveyshuollon välillä”, kertoo Työterveyslaitoksen toiminta-alueen johtaja Guy Ahonen.
Ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle jää vuosittain noin 20 000 suomalaista. Tälläkin hetkellä työkyvyttömyyseläkkeellä on lähes 200 000 työikäistä.
”Työkyvyn menetys on yksilötasolla pahimmillaan taloudellinen ja inhimillinen katastrofi. Se on iso ongelma myös kansallisella tasolla, kun työuria pitäisi saada jatketuksi”, kertoo SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen.
Tekemätöntä työmäärää mitoittavaan hankkeeseen osallistui työterveyslaitoksen lisäksi edustajia työmarkkinajärjestöistä ja vakuutusyhtiöistä.
MT–STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
