Luonnonvaratkulutettu tältävuodelta loppuun
Maailman tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat on kulutettu loppuun.
Keskiviikosta 22. elokuuta alkaen luonnonvarojen kulutus ylittää tuotannon ja elämme yli varojemme, muistuttavat ympäristöministeriö ja ympäristönsuojelujärjestö WWF.
Laskelma luonnonvarojen tuotannosta ja kulutuksesta perustuu yhdysvaltalaisen Global Footprint Network -tutkimuslaitoksen mittauksiin.
Laitoksen laskema ekologinen jalanjälki kertoo, miten suuri määrä maa- ja merialueita tarvitaan tuottamaan luonnonvarat, joita ihmiskunta tarvitsee elintasonsa ylläpitämiseen ja kasvihuonekaasupäästöjen sitomiseen.
Maailman ylikulutuspäivänä ihmiskunnan tarpeet ylittävät maapallon kyvyn tuottaa luonnonvaroja, käsitellä jätteitä ja päästöjä.
Ihmiskunta tarvitsee yhteensä 1,5 maapalloa tyydyttääkseen tarpeensa.
Suomalaisten ympäristöä kuormittava vaikutus johtuu erityisesti korkeista kasvihuonekaasupäästöistä. Muilta osin Suomen ekologinen jalanjälki on EU-maista pienimpiä.
Maailman maat eroavat toisistaan sen suhteen, mikä on niiden ekologisen jalanjäljen ja biokapasiteetin eli ekologisen tuottokyvyn suhde henkeä kohden.
Suomen biokapasiteetti on Euroopan suurin ja maailman seitsemänneksi suurin.
Ekologista jalanjälkeä suurempi biokapasiteetti kertoo käytettävissä olevasta maapinta-alasta, mutta myös siitä, millaista luonnonvarapolitiikkaa ja väestöpolitiikkaa maa harjoittaa.
Suomen lisäksi muita suuren biokapasiteetin maita Euroopassa ovat Ruotsi, Viro, Latvia ja Norja. MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
