Loviisan ydinvoimalat tehtiin tulva-alueille
Tiedemiehet arvioivat, että poikkeukselliset sääilmiöt yleistyvät. Vakuutusalalle tämä on merkittävä kysymys, jos siitä seuraa korvauksien moninkertaistuminen.
Lähi-Tapiolan Vahinkoyhtiön toimitusjohtaja Jari Sundström muistelee, että kahden perättäisen suurmyrskyjen vuoden jälkeen oli jälleenvakuuttajille selittämistä.
Suurmyrskyjä lasketaan esiintyvän kerran sadassa vuodessa.
”Onko kyse ilmaston muutoksesta vai huonosta tuurista?”
Vakuutusala varautuu sääilmiöiden lisääntymiseen, sanoo Lähi-Tapiolan pääjohtaja Erkki Moisander. Seitsemän keskinäistä yhtiötä tekevät kansainvälistä yhteistyötä.
Eurooppalaiset mallinnukset osoittavat esimerkiksi, että Loviisan seutu on tulvaherkintä aluetta Suomessa. Alueella sijaitsee kaksi ydinvoimalaa.
Sveitsissä vakuutusyhtiö ja yliopisto kehittävät sääpalvelua. Yhtiö tietää varata korjaamoaikoja asiakkailleen, jos myrskyt uhkaavat sekoittaa liikenteen.
”Muutaman vuoden päästä olemme mukana”, Moisander uskoo.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
