Sipilä: Suomi ei lipeä EU-pakotteista
EU-johtajat keskustelevat lokakuussa, Venäjän pääministeri Suomeen vielä tänä vuonna.
Pääministeri Juha Sipilä vastaili toimittajien kysymyksiin radiossa sunnuntaina. Arkistokuva. Kuva: Kari Salonen"EU-pakotteista ei livetä. Se vaatii yksimielisen päätöksen Eurooppa-neuvostossa, eikä sellaista tilannetta ole näköpiirissä."
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kuittasi näin haikailut siitä, että Suomi voisi avata vientiään Venäjälle.
Sipilä huomautti Ylen pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina, että Venäjä-pakotteet on sidottu Minskin sopimuksen noudattamiseen ja että EU-päämiehet keskustelevat pakotteista seuraavan kerran lokakuussa.
Hän kertoi myös, että Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev saapuu vielä tänä vuonna vierailulle Suomeen.
Kotimaassa Sipilä haluaa saada työttömät töihin.
"Minulle tärkeä tavoite on, että julkisen talouden velkaantuminen loppuu vuonna 2021. Se edellyttää 72 prosentin työllisyyttä eli että työikäisistä 3,5 prosenttia nykyistä enemmän on töissä."
Ruotsissa, Tanskassa ja Islannissa työllisyysaste on selvästi korkeampi kuin Suomessa.
Hallitus on pystyttämässä kolmikantaista työryhmää työllisyystoimien miettimiseksi.
"Hallitus voi tehdä päätöksiä myös omin päin, mutta uskon, että saamme neuvoteltua yhdessä kolmessa neljässä viikossa."
Sipilä näkee mahdollisuuksia perustulokokeilussa sekä työttömyysturvan käyttämisessä palkkatukena ja starttirahana.
Pääministerin mielestä ansiosidonnaista työttömyysturvaa voitaisiin porrastaa alas loppupäässä ja ylös alkupäässä. Lex Lindströmistä eli työttömien päästämisestä eläkkeelle ei tule pysyvää automaattia.
Liikennekaaresta Sipilä odottaa vastaavaa kuin kaupan laajennetusta aukiolosta, joka on tuonut 2 500 uutta työpaikkaa. Asumistuki ja Kela-kyydit selvitetään.
Matalapalkkatyötä ei tarvita, mutta Sipilä hyväksyisi esimerkiksi maahanmuuttajien osalta kuuden kuukauden "harjoitteluelementin, jolla alalle opitaan".
Kilpailukykysopimus ei Sipilän mukaan kiristä kuntataloutta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
