Sähkökaapelien kaivun korvauksista närää Vesilahdella
Maanviljelijä Tapio Rasi Vesilahdelta on tyytyväinen, että kulkua haittaavat sähkötolpat ja ilmajohdot häviävät pelloilta ja pihoilta. Maa-kaapeloinnin haitat pitäisi kuitenkin korvata asianmukaisesti maanomistajille. Laura Vesa Kuva: Viestilehtien arkistoSähköyhtiön tarjoama korvaus sähkökaapelien kaivamisesta ja muuntamoista on herättänyt närää Pirkanmaalla, jossa Elenia korvaa keski- ja pienjänniteverkkoa maakaapeleilla. Korvauksia on pidetty matalina.
Maanviljelijä Tapio Rasi Vesilahdelta kertoo, että hankaluutta on myös nettiyhteyksissä. Teleoperaattori irtisanoi sopimuksen sillä perusteella, että sähköyhtiö poistaa sähkölinjan. Puhelinlinjat ovat kulkeneet samoissa tolpissa.
Sähköyhtiö tarjosi Rasille 8,6 euron kertakorvausta 144 neliön muuntamon sijoittamisesta hänen mailleen. Hän ei suostunut allekirjoittamaan sopimusta, ja hinta parikymmenkertaistui.
Myös kaapelikaivannoista maksettava 30 sentin metrikorvaus pellolla tuntuu pieneltä. Kaapelia upotetaan hänen mailleen liki kaksi kilometriä.
Rasi kannattaa kaapelointia ja tolppien saamista pois pelloilta, mutta haitat pitää korvata asianmukaisesti maanomistajille.
Sähköverkkoyhtiö Eleniassa kuunnellaan visusti tullutta kritiikkiä. Maankäyttöpäällikkö Sanni Harala toteaa, että valituksia tulee hyvin vähän.
Maanomistajien kanssa tehdään vuosittain viitisentuhatta sopimusta kaapelien asennuksesta ja ongelmatapauksia on kymmenkunta vuodessa.
Haralan mukaan todelliset haitat pyritään korvaamaan ja korvaukset on mitoitettu sen mukaan. Vuoden alussa korvauksia nostettiin 20 prosenttia Tapion ja Maanmittauslaitoksen julkisia taulukoita korkeammaksi. Kaivettava kohta palautetaan siihen kuntoon kuin se aiemmin oli.
Pellolle vedettyjen linjojen korvausta nostettiin äskettäin 45 senttiin metriltä.
Vesilahdella aluksi tarjottu korvaus on aika tyypillinen, kun muuntamo sijoitetaan metsään ja otetaan huomioon syntynyt haitta. Mahdolliset vahingot voivat nostaa korvausta huomattavasti. Pellolla ja pihassa korvaus on metsää korkeampi, Harala sanoo.
Kaapelien näytöstä perittävä korvauskin kaivertaa Rasia. Näyttö on ilmainen, jos sitä pyydetään viikko etukäteen. Muutoin näytöstä veloitetaan. Näyttötarve tulee usein äkkiä.
Haralan mukaan viikko on otettu ilmaisen näytön ajaksi sen takia, että näyttö voidaan hoitaa muiden töiden lomassa. Yleensä yhtiön edustaja tulee paikalle nopeammin.
Viestintäjohtaja Heini Kuusela-Opas Elenialta toteaa, että menossa oleva ilmajohtojen maakaapelointi on yhtiölle jättiurakka. Elenialla on 65 000 kilometriä keski- ja pienjännitejohtoja, joista runsas neljännes on kaapeloitu.
Seuraavien 14–15 vuoden aikana kaapelointiaste nostetaan 70 prosenttiin. Se tarkoittaa noin 2 000 kilometrin kaapelointia vuosittain. Työkohteita on tänä vuonna 80.
Viime vuonna sähköverkon kaapelointiin käytettiin yli 80 miljoonaa euroa. Summa ei ainakaan vähene jatkossa, Kuusela-Opas sanoo. ”Maakaapeloinnin aika on nyt, kun verkot tulevat uusimisikään.”
”Ensi vuosikymmenen loppuun mennessä kaikki järkevästi kaapeloitavissa olevat johtolinjat on saatu suojaan maan alle.”
Maakaapelointi takaa Kuusela-Oppaan mukaan, että sähköverkko ei ole enää altis luonnonilmiöille kuten myrskyille. Viime syksynä koettiin neljä laajoja sähkökatkoja aiheuttanutta myrskyä.
Myrskyt tuskin vähenevät, joten sähköverkon luotettavuutta pitää parantaa muulla tavoin. Laadukas sähkö on elinehto maaseudulle ja maatiloille.
Elenia ei ota kantaa teleoperaattorien linjauksiin, jos nettiyhteys katkeaa sähkölinjan kaapeloinnin takia.
”Pyrimme yhteistyöhön operaattorien ja muiden toimijoiden kanssa, jotta samaan kaivantoon voidaan sijoittaa useita johtoja tai kaapeleita.”
”Pylväsverkkoa puretaan maakaapeloinnin tahdissa ja toisinaan maanomistajat ostavat pylväitä. Jos teleoperaattori ottaa pylväät hoitaakseen, se sopii meille”, Kuusela-Opas sanoo.
Yhteishankkeilla on myös yhteiskunnallista merkitystä. Rakentamiskuluissa voidaan säästää 20–30 prosenttia.
Elenia on Suomen toiseksi suurin verkkoyhtiö Fortumin jälkeen. Sen verkot sijaitsevat Kanta-Hämeestä Oulun seudulle.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
