Villisikoja, ylämaankarjaa ja koulutyötä
VETELI
Kuusivuotiaan Lauri-pojan silmissä isän pisteet nousivat huimasti, kun tämä muuttui opettajasta traktoria kuljettavaksi maanviljelijäksi. Myös kolmivuotias Anna viihtyy maalla ja isovanhempien läheisyydessä.
Antti Leponiemi päätyi maanviljelijäksi sukupolvenvaihdoksen ja sitä edeltäneen suunnittelun kautta.
Tiia Leponiemi opettaa äidinkieltä ja kirjallisuutta naapurikunnan Kaustisen yläkoulussa. Työpäivä jatkuu kotona opetusta suunnitellessa ja kokeita korjatessa.
Tilan töistä vastaa enimmäkseen Antti, mutta pitkällä kesälomallaan myös Tiia aikoo osallistua niihin. Antti puolestaan on tehnyt silloin tällöin opettajan sijaisuuksia.
Sukupolvenvaihdoksen myötä perinteisen maitotilan navetta tyhjeni lehmistä viime kesänä. Jäljelle jäivät ylämaankarja ja villisiat.
Leponiemet toteavat tilan toiminnan olevan vielä alussa ja kertovat miettivänsä paljon, mihin suuntaan lähteä elinkeinoa kehittämään.
Sekä ylämaankarjan että villisiat tilalle toi jo vuosia sitten Antin isä, jota uudet asiat kiinnostavat.
Tilaan kuuluu runsaat 70 hehtaaria peltoa ja lisäksi metsää. Talveksi riittää metsätöitä, kesällä peltotöitä.
Taloudellisesti Leponiemien ratkaisu ei ollut huono. Antti arvelee vaimon opettajanpalkan muodostavan noin puolet ja tilan tuoton toisen puolen perheen tuloista.
”Kotimaiset ja EU:n kautta tulevat maataloustuet ovat meidän tilallemme hyvä asia, vaikka en muuten olekaan EU-myönteinen”, Antti Leponiemi sanoo.
Peltojen lisäksi tukea maksetaan naudoista, mutta ei villisioista, jotka aikanaan vaativat suuria investointeja.
Toistaiseksi tuet ovat tilan ainoa kiinteä, ennakoitavissa oleva tulo.
”Pitkällä tähtäyksellä siinäkin on ongelmana maatalouspolitiikan lyhytjänteisyys. Tukipolitiikan pysyvyydestä ei voi olla varma”, Antti Leponiemi sanoo.
Paksuturkkiset, jykevärakenteiset naudat, ”hailanterit”, kuten Lauri-poika niitä kutsuu, laiduntavat ympäri vuoden ulkosalla. Maaliskuu on vasikoiden syntymisen aikaa. Se merkitsee hieman enemmän työkiireitä, joskin lehmät suoriutuvat itsenäisesti ja yleensä ongelmitta poikimisesta.
Kolme vasikkaa on jo maaliskuun puolivälissä maailmassa, kuutta vielä odotellaan.
Komeasarviset olennot tihrustavat maailmaa otsatukkansa alta. Vaikuttavasta ulkonäöstään huolimatta ne eivät ole vihaisia. Korkeintaan lehmät ovat valmiita suojelemaan vastasyntyneitä vasikoitaan.
Villisikojen aitaukseen ei isännälläkään ole tarpeettomasti asiaa eläinten nopeuden ja arvaamattomuuden vuoksi.
Possut möyrivät kumpuilevalla hakkuuaukealla ja asuvat rakennetuissa luolissa. Ne ovat muokanneet maisemaa mieleisekseen muun muassa hajottamalla isoista kivistä rakennetun asumuksen.
Ylämaankarjan lihaa kiitetään sen voimakkaan maun ja terveellisyyden vuoksi. Siinä on rasvaa vähemmän ja makua enemmän kuin tavallisessa naudanlihassa. Enemmän on myös proteiineja, ja omegat 3 ja 6 ovat oikeassa suhteessa.
Lihan saamisessa kuluttajille on monta mutkaa. Mietinnässä on, kuinka karjasta saataisiin maksimaalinen hyöty. Nykyisellään sen takaisivat vain suuret tuotantomäärät.
Kuluttajat ostavat mielellään ylämaannautojen ja villisikojen lihaa, mutta miten järjestää teurastus, markkinointi ja myynti? Tilateurastamoa ja -myymälää säätelevät monet määräykset ja rajoitukset. Vähittäismyynnissä kauppa ottaa noin puolet lihan hinnasta.
Maultaan riistalle vivahtavaa villisianlihaa on tähän mennessä myyty purkitettuna lähikauppaan ja osuusmeijerille. Kinkut ovat menneet kuin kuumille kiville.
Antti Leponiemi sanoo ”villisikailun” olevan lähinnä harrastus.
”Mitään ovia tulevaisuuden ratkaisuilta ei ole suljettu, eikä kaikki vielä ole edessä kristallinkirkkaana”, Tiia Leponiemi toteaa.
Maatilamatkailuakin, ehkä sen yhdistämistä ylämaankarjan pitoon, on selvitetty. Sen sesonki vain osuisi kesään, jolloin tilalla on muutenkin paljon työkiireitä.
On tutkailtu myös Green Care -vaihtoehtoa, eli vanhusten ja vammaisten hoitoon yhdistettävää tilan virkistyskäyttöä.
Paluu maalle tuntuu joka tapauksessa hyvältä ratkaisulta.
”Parasta tässä työssä on, että sitä tekee itselleen, ja itse voi päättää, mitä milloinkin tekee”, Antti Leponiemi sanoo.
Hän toteaa perheen saaneen paljon apua lähietäisyydelle rakentaneilta vanhemmiltaan.
”Pankinjohtajan neuvo tosin oli, että luopujien on hyvä olla sellaisella etäisyydellä, että savu näkyy, mutta savupiippu ei saa näkyä. Sitä ei noudatettu, hyvin on silti sujunut. Edellisen ja sitä edellisen sukupolven perintöähän on, ettei meidän tarvinnut ottaa huomattavia riskejä.”
Tilalla asumisen haittapuoliin Leponiemet laskevat sen sitovuuden. Muukin maailma kiinnostaa ja matkustaminen on mukavaa.
Pariskunta iloitsee siitä,
etteivät he ole ainoita seudulle palanneita. Ainakaan Veteliä maaltamuutto ei ole tyystin autioittanut.
”Me olemme onnellisia täällä.”
LEENA NYGÅRD
Mitään ovia tulevaisuuden
ratkaisuilta ei ole suljettu,
eikä kaikki vielä ole edessä
kristallinkirkkaana.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
