Suurta partiointialuetta mahdoton tuntea riittävän hyvin
RUOVESI (MT)
Ylikonstaapeli Pauli Hursti nostaa käden pystyyn ja pysäyttää Virve Vainion puhallustestiin. Vainio puhaltaa nollat ja koska muita autoja ei näy, tienposkessa vaihdetaan nopeat kuulumiset.
Hursti on kotoisin Ruovedeltä, joten täällä hän tuntee paikat ja ihmiset. Mutta isolla osalla partiointialuetta hän on karttojen varassa.
Matka alueen eteläosista pohjoiselle rajalle, Urjalasta Virroille, on melkein kaksisataa kilometriä. Alue kattaa noin neljäsosan Pirkanmaasta.
”Alue on liian iso, jotta paikat ja ihmiset voisi tuntea riittävän hyvin. Tuntemattomat paikat ovat lisääntyneet”, Hursti sanoo.
Vuoron aikana partio ajaa keskimäärin 250–350 kilometriä, hän arvioi. Keikalle joutuu usein ajamaan 50–100 kilometriä yhteen suuntaan.
”Kun totutaan, että poliisia saa odottaa, kynnys tehdä hälytys nousee. Täällä ei pienistä asioista poliisille soiteta”, Hursti kertoo.
Valvonnan lisäksi poliisin pitäisi pystyä palvelemaan asiakkaita. Monet luvat, kuten passi ja aseluvat vaativat käyntiä poliisin pakeilla.
”Monella paikkakunnalla palvelua saa yhtenä päivänä viikossa. Orivedellä maanantaina, torstaina Mäntässä ja Virroilla perjantaina.”
Poliisia ei Pirkanmaalla tavoita kuten ennen. Vielä 2008 Ruovedellä oli asema.
”Eikä Pirkanmaa ole edes syrjäseutua, täällä tapahtuu paljon kaikenlaista”, Hursti tuumaa.
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
