Hallituksen ilmastoriihi ei puutu turpeen verotukseen, teollisuuden sähkövero tippuu EU:n minimiin — metsille ei tule hiilinielutavoitetta
Pakettiin kuuluu satojen miljoonien eurojen ilmastorahasto, jonka rahoitus tulee Valtion kehittämisyhtiö Vaken osinkotuloista.
Hallitus ei tehnyt päätöksiä turpeen verokohtelun muuttamisesta ilmasto-Korpilampi -kokouksessaan Helsingissä maanantaina. Kuva: Lari LievonenHallitus on päässyt sopuun toimista, joilla se yrittää päästä kohti tavoitettaan Suomen hiilineutraaliudesta 2035.
"Hallitus on tänään päättänyt tiekartasta, jolla tuohon tavoitteeseen päästään", pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi.
Pakettiin kuuluu satojen miljoonien eurojen euron ilmastorahasto, jonka rahoitus tulee Valtion kehittämisyhtiö Vaken osinkotuloista.
Tämän lisäksi teollisuuden sähkövero lasketaan EU:n sallimaan minimitasoon.
Paljon esillä ollut turpeen verokohtelu ei muutu. Sen sijaan turpeen käytön tulevaisuutta pohditaan maaliskuussa perustettavassa laajapohjaisessa turvefoorumissa.
Metsittämiseen ja tuhkalannoituksen edistämiseen tulee omat ohjelmat. Kansallista hiilinielutavoitetta metsille ei tule.
Myös biokaasun ja puurakentamiseen edistämiseen perustetaan omat ohjelmat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
