Hesburgerin mainoslogo voi johtaa boikottiin
Pikaruokaketju Hesburger on muokannut kaikessa hiljaisuudessa aiemmin kotimaisuutta korostaneen mainoslogon toisensisältöiseksi. Yhtiö kiistää, että samanlainen, sinivalkoinen logo johtaisi kuluttajia harhaan.
Yhtiön mainostemppu on herättänyt keskustelua muun muassa MT:n Facebook-sivuilla.
”Kun otimme kotimaisen naudanlihan rinnalle käyttöön tanskalaista naudanlihaa, poistimme markkinointimateriaaleistamme viittaukset naudanlihan kotimaisuuteen – kyseisen merkin kohdalla niitä olivat Suomen lippu ja sana kotimaista”, sanoo Hesburgerin viestintäpäällikkö Heini Santos.
Hän ei tuo esiin, miksi merkki ylipäänsä jätettiin markkinointiin. Toimitusjohtaja Kari Salmela ei kommentoi yhtiönsä sinivalkoista markkinointia MT:lle.
Markkinoinnin professori Pirjo Laaksonen Vaasan yliopistosta painottaa, että yrityksen kannattaisi olla markkinoinnissa avoin ja rehellinen.
”Kun tällainen paljastuu, monille se on syy torjua koko yritys. Tänä päivänä tällainen tieto leviää erityisesti sosiaalisessa mediassa. Sitten kuluttajat voivat alkaa boikotoida.”
MTK:n ruoka-asiamies Anni-Mari Syväniemi on yksi kuluttajista, joka kokee Hesburgerin pettäneen hänet.
”Minä kuluttajana olin sitoutunut Hesburgeriin juuri kotimaisen lihan käytön takia. Asia on selvä: osaltani kyseessä oleva firma menee boikottiin.”
”Väkisinkin tulee mieleen, että onko joku kyennyt tekemään näin fiksun markkinointikampanjan pitkällä aikavälillä, tietoisesti. Hesburger on brändännyt mielestäni ketjua kotimaisuuden korostajana. Kärjistäen koen tulleeni nyt huijatuksi.”
Myös MT:n keskustelupalstalla Facebookissa on noussut esiin, että monet aikovat boikotoida Hesburgeria harhaanjohtavaksi koetun mainostamisen vuoksi.
”Kuka tahansa markkinointia vähänkin lukenut tietää, että mielikuvat ratkaisevat. Tässä on mielestäni ollut mielikuviin liittyvää harhaanjohtamista: logo on ihan samannäköinen kuin suomalaista lihaa markkinoinut logo”, Syväniemi sanoo.
Laaksonen on Syväniemen kanssa samoilla linjoilla.
”Merkeillä on suuri merkitys, sillä ihmiset pyrkivät yksinkertaisiin valintoihin merkkien avulla. Niiden kautta ihmisiä voidaan johtaa harhaan.”
”Kun ihmiset ostavat elintarvikkeita ja päivittäistuotteita, he ovat alhaisesti sitoutuneita, eivätkä viitsi tai välitä perehtyä niin paljon. Silloin käytetään tällaisia yksinkertaistavia merkkejä, yksinkertaistavia päätössääntöjä.”
Laaksonen ei ole kiinnittänyt huomiota juuri Hesburgerin mainontaan vaan kommentoi markkinoinnin keinoja yleensä. Hän ei muista vastaavaa tapausta.
”En muista kuulleeni aikaisemmin, että näin olisi käynyt. Erikoista, että sinivalkoinen jäi taustakuvaksi tässä tilanteessa.”
”Se, että merkki halutaan jättää mainoksiin, kertoo siitä, että Hesburger uskoo merkillä olevan painoarvoa.”
Laaksonen toivoo, että sinivalkoisuutta käytetään markkinoinnissa oikein.
”Suomalaisuus on ominaisuutena erittäin ajankohtainen ja tärkeä. Sen arvoa pitää varjella.”
Terhi Pape-Mustonen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
