VIERASKOLUMNI Maakuntienkokemusta pitää kuulla
Päälleliimatut asiat harvoin pysyvät, kun maailma ympärillä muuttuu. Muutostarve on yhteinen, mutta ratkaisut eri puolilla Suomea voisivat hyvin olla oman näköisiään.
Tällaisia olen viime aikoina pohtinut, erityisesti kunta- ja soteasioihin liittyen.
Mikä toimii Hangossa, ei välttämättä toimi hyvin Utsjoella. Kainuulaisena, kainuulaisten kokemusten pohjalta, uskon ennemmin, että se mikä toimii sovituilla pelisäännöillä, myös heikomman perusaseman turvaten, toimii missä vaan hallintomallista riippumatta. Ja siellä missä on hyvä, kuunteleva johtajuus, siellä on mahdollisuudet vaikka mihin.
Kymmenen vuotta on vedetty kissanhäntää siitä, miten ja millä mallilla Suomen kuntakenttää ja palveluita pitäisi kehittää. Aina matka on päättynyt kiviseinään. Jokainen on vuorollaan syytellyt muita saamattomuudesta tai kyvyttömyydestä päättää.
Onhan siinä perääkin. Ymmärrän hyvin, että kaikkien mielestä on mukavampi tehdä kivoja päätöksiä, Vaikeiden päätösten äärellä polvet alkavat notkua. Suomen ja suomalaisten kannalta katsoen on kuitenkin selvää, että peruspalvelut on saatava pelaamaan, olipa hallintomallin nimi sitten vaikka kimmeli tai hommeli.
Yhdenkään puolueen ei enää kärsi nokkaansa nostella, sen verran heikosti olemme me poliitikot homman kymmenen viime vuoden aikana hoitaneet. Kenelläkään ei ole varaa henkseleiden paukutteluun.
Kainuu koeponnisti kymmenen vuoden ajan Kainuun hallintokokeilua, sitä kirotuksikin mainittua maakuntamallia. Siinä yhteispeli kaatui siihen yksinkertaiseen seikkaan, ettei lähipalveluita ollut määritelty missään laissa. Yhteisistä pelisäännöistä puuttuivat kirjaukset siitä, onko mikään kuntapalveluista pyhää, kun talous menee tiukalle.
Lisäksi korjausvaraa olisi ollut lähijohtamisen puolella, jottei jokaista nuppineulan hankintaa olisi tarvinnut kaupungista varmistaa.
Malli toimi, valuviat kartoitettiin ja tavoitteita saavutettiin.
Ihmettelen, miksi Kainuussa kokeiltua ja siitä eteenpäin jalostettua mallia ei tänä päivänä voisi soveltaa Suomessa muuallekin kuin metropolialueelle. Tarvitseeko poliittisen arvovallan välttämättä mennä ihmisten palveluiden edelle? Voisimmeko kuunnella maakuntien kokemusta toimivista käytännöistä?
Kaikki innovaatiot ja mahdollisuudet eivät elä vain suurilla kaupunkiseuduilla tai maailman metropoleissa, vaikka väestö sinne pakkautuukin. Suomalaiset ovat aina ammentaneet elinvoimaansa myös maaseudulta, joten suuressakaan murroksessa sen arvoa ei pidä unohtaa.
Naapurimaissamme Norjassa ja Ruotsissa on havaittu, että oli virhe antaa pohjoisten alueiden tyhjentyä palveluista ja asutuksesta. Nyt naapurit rakentavat kovaa vauhtia maata uusiksi, jotta saisivat hyödynnettyä kaikkia niitä mahdollisuuksia, mitä alueilla on.
Toivoisin, että olisi turhaa muistuttaa, ettei Suomen pidä toistaa samoja virheitä. Tämän päivän keskustelussa äänenpainot ovat kuitenkin niin vahvasti keskittäviä, että muistutus tulee tarpeeseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
