Toyota Proace jyrää pienellä kulutuksella
Toyota Hiacen korvannut Proace haastaa kilpailijansa pienellä kulutuksella. Myös muunneltavuutta löytyy.
Toyota toivoo saavansa vanhoja Hiacen käyttäjiä vaihtamaan uuteen Proaceen. Samalla autolle etsitään uusia asiakkaita.
Proacella on suuret saappaat täytettävänä. Hiace lunasti paikkansa kestävänä työjuhtana. Raskaan päivätyönsä Suomessa tehneiden autojen elämä jatkuu usein Afrikassa.
Monet yllättyivät, kun Hiacen seuraajaksi valittiin ranskalaisen PSA-konsernin valmis pakettiauto, joka nimettiin Proaceksi. Ainakin alkuvaiheessa erot ranskalaisversioon jäävät pieniksi.
Logojen vaihdon lisäksi Toyota on vahvistanut tavaratilan ja ohjaamon väliseinää.
Hyvän kuljetuskyvyn lisäksi Proacen valttina on pieni kulutus. Auton virallinen keskikulutus jää alle seitsemään litraan sadalla kilometrillä. Sillä auto pesee kilpailijansa mennen tullen.
Pieni kulutus venyttää tankkausvälin yli 1 000 kilometriin.
Koeajossa kevyillä kuormilla Proacen kulutus pysyi kahdeksan litran tietämissä. Vastaavassa ajossa kilpailijoiden kulutus on ollut paria litraa kovempaa.
Erityiskiitoksen saa moottorin sitkeys ja siihen sopiva vaihteisto, jonka välitykset istuvat heti kouraan. Välitysten toimivuus lienee yksi syy pieneen polttoaineen kulutukseen.
Pientä huomautettavaa tuli vaihteenvalitsimen tunnottomuudesta. Sen tuntuma oli tahmean puuromainen, vaikka autolla oli ajettu vasta kymmenisen tuhatta kilometriä.
Muuten Proacen ajettavuus on hyvä ja istuimet mukavat.
Proace on saatavilla kahdella eri koripituudella. Niistä pidempään versioon on valittavissa myös korotetulla katolla varustettu malli.
Tavaratilan koko vaihtelee viiden ja seitsemän kuution välillä. Valittavana on useita tavaratilan ovivaihtoehtoja helpottamaan kutakin käyttötarvetta. Osaan mallistosta voi valita yläreunastaan saranoidun, perinteisemmän mallisen takaluukun.
Entiseen verrattuna tavaratila on korkeampi, mikä helpottaa sen käyttöä.
Proacen kantavuus on mallista riippumatta aina yli 1 000 kiloa ja suurin sallittu jarrullisen perävaunun massa 2 000 kiloa.
Pakettiautojen varustelu on jatkuvasti parantunut. Proace ei tee siinä poikkeusta. Sen vakiovarusteisiin kuuluu ilmastointi, audiojärjestelmä, sähkökäyttöiset sivulasit, polttoainetoiminen lisälämmitin ja led-päiväajovalot.
Active-varustetasolla ajonvakautusjärjestelmää täydentää säädettävä vetoluistonestojärjestelmä.
Auton takuu on kolme vuotta tai 100 000 kilometriä.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
