VIERASKOLUMNI Matkalla tuntemattomaan
Viimeisin eduskuntakeskustelu 10. huhtikuuta kuntauudistuksesta sekä sosiaali- terveyspalveluiden uudistuksesta kertasi vanhat rintamalinjat: Hallituksen edustajat toistivat sivuilleen vilkuilematta aikaisemmat näkemyksensä, oppositio ei onnistunut synnyttämään dialogia.
Lisämausteena oli oikeuskansleri Jaakko Jonkan esittämä huomautus mahtiuudistusten eritahtisuudesta. Tästäkin on moneen kertaan muistutettu, mutta edes oikeuskanslerin arvovalta ei näytä suuresti vaikuttavan.
Jonkinlainen reaktio oli ehkä se, että jo 10.4. illalla sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistusta pohtivaan työryhmään nimitettiin 21 uutta jäsentä. Nyt ryhmän koko on 35 henkilöä. Miten tällainen jättiläisryhmä voi työskennellä järkevästi ?
Myös Jyrki Katainen asetti ministereistä ja hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajista koostuvan sote-työryhmän. Miten kahden ryhmän yhteistyö ja yhteiset linjaukset syntyvät ? Tämä on jo korkeammassa käressä, kuten meillä Pohjanmaalla tavataan sanoa.
Eduskuntakeskustelun kruunasi ministeri Henna Virkkusen tuttu lupaus piakkoin saatavista kuntauudistuksen lisälinjauksista, jotka selventävät tilannetta. Sama lupaus on kuultu jo monta kertaa kahden viime vuoden aikana vastaavissa eduskuntakeskusteluissa. Selvyyttä ei kuitenkaan ole tullut.
On kohtuutonta odottaa lopullisia läpimurtoja ja suuria selkeytyksiä lähiaikoina. Kuntien on vaikea tehdä järkeviä päätöksiä. Kuntaliitosselvittelyjen aloittaminen tuntuu turhalta, varsinkin kun suurin osa kunnista ei niitä halua.
Kuntaliitosten kautta eivät ongelmat ratkea. Tätä on hallitukselle yritetty viimeiset kaksi vuotta kertoa. Ainakin minulta alkaa jo rautalanka loppua. Konsulttien armeija varmasti odottaa kiilusilmin lihavia kuntaliitosselvitystoimeksiantoja.
Kunta- ja sote-uudistuksen oleellista on enää kenenkään vaikea tavoittaa. Uudistukset kirjattiin hallitusohjelmaan raakileina eikä niiden muodostamaa kokonaisuutta hahmotettu.
Tätä asetelmaa on alusta alkaen yritetty kritisoida ja synnyttää rakentavaa keskustelua hallitusohjelman perustavanlaatuisen valuvian korjaamiseksi. Vuoropuhelua ei ole kuitenkaan syntynyt. Hallitus on edennyt valitsemallaan putkiuralla. Yhteistyötarjoukset on torjuttu korskeasti: ”Kyllä me tiedämme, mitä me teemme.”
Järkevintä olisi, että Suomen tulevaisuuden kannalta välttämättömät uudistukset valmisteltaisiin parlamentaarisesti, hallituksen ja opposition yhteistyönä. Kohdatut vaikeudet ovat sitä mittaluokkaa, että niiden ratkomiseen tarvitaan koko kansakunnan poliittinen joukkoäly. Hallituksen kovakalloinen tukeutuminen arvovallan politiikkaan on viemässä uudistukset kohti täydellistä umpikujaa.
Mikäli hallituksen piirissä ei kyetä tunnustamaan tosiasioita, ajaudutaan mekaanisiin pakkouudistuksiin, joissa kansalaisten etu jää taka-alalle. Synnytetään epäselviä hallintohirviöitä, jotka ovat nykytilannetta tehottomampia ja kansalaisten arjesta vieraantuneita.
Pakkouudistusten toteuttaminen olisi edesvastuutonta: Tavalliset kansalaiset kärsisivät, syntyisi hallinnollista kitkaa lisääviä käytäntöjä, henkilöstön aika hupenisi ponnisteluihin saada kohtuuton toimimaan kohtuullisesti. Seuraavalla hallituskaudella olisi edessä synnytettyjen rakennelmien purkaminen ja kaiken aloittaminen alusta. Samaan aikaan väestö vanhenee, yhteiskunnallisen huolenpidon tarve lisääntyy voimakkaasti ja kustannukset ovat karkaamassa käsistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
