Inhimillinen hallitus

jouko.ronkko@

maaseuduntulevaisuus.fi

Kyselyn mukaan me suomalaiset olemme valmiita leikkaamaan julkisia menoja – sieltä, missä leikkaus kohdistuu johonkin muuhun kuin meihin itseemme.

Työssä käyvät sallisivat työttömyysturvan huononnukset ja palkansaajat pääomaveron korotukset. Työnantajat suostuisivat alentamaan palkkoja.

Tyypillistä meille inhimillisille olennoille on sekin, että lykkäämme ikävien asioiden tekemistä ja niistä päättämistä.

Kataisen vasemmistoliiton, sosialidemokraattien, kristillisdemokraattien, ruotsalaisen kansanpuolueen, vihreän liiton ja kansallisen kokoomuksen hallitus (tulivatko kaikki mukaan?) toimii siis varsin inhimillisesti lykätessään päätöksiä ja siirtäessään ikävät asiat muiden niskoille.

Hallitus toimii, kun edessä oli viimeinen pakko. Tai oikeastaan vasta sen jälkeen.

Silloinkin kun päätetään, tehdään hutiloituja ratkaisuja, joita joudutaan myöhemmin korjailemaan tai kokonaan perumaan. Tyypillistä on, että kaikki eivät tiedä mistä olivat päättämässä.

Jostain syystä hallitukselta ei hyväksytä samaa kuin tavalliselta kansalta. Hallituksen pitäisi muka aina päättää, siis hallita.

Myös puolueilta jotkut vaativat jämeryyttä. Esimerkiksi SDP ei saisi kääntää kelkkaansa ja suostua lakiin, joka mahdollistaa kuntien pakkoliitokset.

Jutta Urpilaiselle ei sallittaisi puheidensa perumista edes eläkeiän korottamisessa.

Onko se nyt pakkoliitos, jos esimerkiksi Helsingissä ja Sipoossa äänestettäisiin siitä, saako Helsinki ottaa Sipoon maat? Enemmistöhän siinä päättäisi – että saa se.

Ja onko eläkeiän korottamista, jos ihan pikkuisen valmistellaan asioita sinne päin?

Tikulla silmään niille, jotka muistelevat millä raivolla SDP kävi pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) kimppuun, kun tämä esitteli eläkeiän korottamisen välttämättömyyttä. Siitähän on jo monta vuotta.

Sopeutusriihessä tehtyjen päätösten lopullinen muotoilu kestää pitkään. Muotoilun edetessä nähdään vielä monta näytelmää. Ovet voivat paukkua, mutta hallitussopu kestää.

Tuskaa helpottaa, että monet päätöksistä jäävät tuleville hallituksille. Ja vielä enemmän se, että kaikki nopeasti vaikuttavat säästöt tehdään kuntien kustannuksella.

Jo taannoinen pääministeri Paavo Lipponen (sd.) tämän keksi. Hänen mielestään kunnat kieriskelivät rahoissa, kun valtiolla oli tiukkaa. Hallituksen leikkuri alkoi viuhua siihen tahtiin, että rahoissa kieriskely vaihtui nopeasti veloissa kieriskelyksi.

Tällä kertaa kuntien pitäisi säästää yli miljardi euroa. Aikaa annettiin marraskuun loppuun saakka. Toisen miljardin säästämiseen kunnilla on hieman enemmän aikaa.

Veroprosentit nousevat ja palveluita karsitaan, mutta eihän se enää ole ministereiden vika.

Monet lehdet kiittelevät nyt hallituksen ”ryhdistäytymistä” ja ”kykyä tehdä vaikeita päätöksiä”.

Vähän myöhemmin on odotettavissa samojen lehtien ”uutisia” siitä, että Suomi on palkansaajan verohelvetti, että kannustinloukut ovat entistä monimutkaisempia, eikä perheitä tueta tarpeeksi.

Avaa artikkelin PDF