Uudisraivaajan onni on tehdä käsin
Rauno Virtanen viettää neljättä vuotta uudistilallaan. Kesä on kulunut postinjakajana, sepän töissä ja omaa pihaa rakentaen. ”Vaikka teen kohtuupitkiä päiviä, se tuntuu hyvältä.” Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoHARTOLA/SYSMÄ (MT)
Neljä vuotta sitten Rauno Virtaselle riitti. Kolmansien yt-neuvottelujen päätteeksi vähän päälle nelikymppinen oli menettänyt työpaikkansa pääkaupunkiseudulla tietoliikenneyrityksen myynnin johdossa. Uuden työpaikan hakemisen sijaan Virtanen päätti järjestää elämänsä kokonaan uusiksi.
”Jotenkin vain kävi niin, että tuli tunnit täyteen siinä hommassa. Oli hirveä hinku päästä tekemään jotain fyysistä.”
Virtanen yritti ensin purkaa tekemisen vimmaa urheilemalla neljä kertaa viikossa, mutta pelkkä rasitus ei oikein tyydyttänyt. Piti päästä tekemään käsillä.
Virtanen suunnitteli hankkivansa vanhan maatalon, jota alkaisi kunnostaa. Hän halusi pientilan, johon kuuluisi hieman maata ja metsää. Sen oli sijaittava Etelä-Suomessa, jossa asuivat lapset, vanhemmat ja ystävät.
Elämäntilanne salli muuton kutsumuksen mukaan. Aikuiset lapset olivat omillaan, puolisostaan Virtanen oli eronnut jo aiemmin. Irtisanomisen jälkeen työkään ei sitonut.
Sopivaa paikkaa ei kuitenkaan löytynyt; tarjolla oli joko pelkkiä tilasta lohkottuja taloja pikku tontteineen tai suuria, nykyaikaisia maatiloja.
Niinpä piti aloittaa metsästä. Hartolasta löytyi 13 hehtaarin tila, jossa oli sopivasti tukkipuuta pystyssä ja miellyttävä rakennuspaikka aukeaksi hakatulla alueella. Ainoa rakennus oli pahoin painunut savusauna.
”On sattumien summaa, että olen Hartolassa. Talon paikka näkyi heti. Aurinko paistaa tähän koko päivän, iltaisin vain laskeutuu tuonne kuusten taakse.”
Ensin oli kaadettava puut. Virtanen ehti huhkia viisi päivää metsurina isänsä kanssa metrisessä hangessa, kun lähiseudulle ilmestyi sattumalta hakkuukone.
Niin käsillä tekemisen ystävä kuin Virtanen olikin, apu kelpasi. Moto teki neljässä tunnissa savotan loppuun. Virtanen pääsi kuorimaan jäisiä puita tulevan kotinsa hirsiksi.
Kesällä hän teki perustukset. Kuoritut kuusitukit kuivuivat marraskuuhun asti, jolloin rungon veistäminen alkoi.
Rakennustöistä Virtasella oli jonkin verran kokemusta, hirrenveistosta ei.
”Kävin kahden viikon veistokurssin Kurussa. Hiffasin, ettei tämä ihan mahdotonta ole.”
Peltikaton talo sai ylleen seuraavan vuoden kesäkuussa. Sydänmuurinkin Virtanen muurasi itse, ammattilaiset tilattiin vain putki- ja sähkötöitä varten.
Kun talo oli valmis, vuorossa oli uuteen elinympäristöön sopivan ammatin valinta. Virtanen halusi sepän oppiin. Kipinä syttyi viikonloppuisin käydyillä taontakursseilla.
Yksinyrittäjä-sepillä ei ollut mahdollisuuksia kouluttaa Virtasta oppisopimuksella, joten hän opiskeli artesaaniksi Mikkelissä Etelä-Savon ammattiopisto Esedussa. Hän hyödynsi koulun tilat ja takoi minkä ehti.
Viikonloput kuluivat Hartolan kodin ja pihan töissä. Kivinen metsämaa muuttuu pikkuhiljaa perinnemaisemaksi.
Virtanen on ehtinyt kunnostaa vanhan saunan ja kaivaa lammen, jossa ui karppeja. Kanaparvi tepastelee verkkoaitauksessaan. Tänä kesänä pihaan on ilmestynyt lampaita. Eläinsuojaa rakennetaan parhaillaan.
Kun syntyjään vantaalainen ei ole osannut jotain maatalossa tarpeellista taitoa, apu on löytynyt internetistä. ”Netistä löytyy tänä päivänä kaikki, mutta kriittinen pitää olla.”
Virtanen valmistui Mikkelistä keväällä. Omaa sepänpajaa ei vielä ole, joten hän takoo toistaiseksi sysmäläisen Jocke Stjernvallin pajassa.
Töitään Virtanen on tehnyt tutuksi työnäytöksissä, esimerkiksi Kurun perinnepäivillä.
”Sain sieltä ihan hyvän määrän tilauksia syksyksi.”
Tulikoura-nimellä tuotteitaan markkinoiva seppä on ehtinyt toimittaa monenlaista rautatavaraa: puukon teriä, kokonaisia puukkoja ja saranoita. Lisäksi Virtasen käsistä on lähtenyt pihtejä terästehtaan käyttöön.
Myönteinen palaute kannustaa jatkamaan. Yhdysvaltalainen keräilijä on kiitellyt puukkoja. Esedu myönsi stipendin omaa pajaa varten ja lahjoitti työkaluja.
Talon rakentamisessa karttunutta hirsiosaamistakin Virtanen aikoo myydä. Hän on jäsenenä heinolalaisessa osuuskunta Lähitaitajissa, joka auttaa sekä markkinointikanavana että helpottaa yrittäjäksi ryhtymistä.
Toistaiseksi elanto on vielä pitänyt hankkia palkkatöistä. Tänä kesänä Virtanen on jakanut postia.
”Se täällä maalla asumisessa on hyvä puoli, että tulee vähällä toimeen. Elämäntyyli on ihan eri kuin huippupalkkaisilla.”
Virtanen ei vietä erakon elämää, vaikka asuu yksin. Ystävät, lapset ja vanhemmat käyvät toisinaan kylässä.
Hartolassakin on syntynyt yhteyksiä neljän vuoden aikana.
Emännän Virtanen kelpuuttaisi rinnalleen, jos sopiva löytyy.
Läheiset ovat ihmetelleet elämänmuutosta, kuka ihaillen, kuka kadehtien tai naljaillen.
Vilkkaan kyläilyviikonlopun jälkeen tuntuu taas hyvältä olla yksistään. Puhelimella ja sähköpostilla saa yhteyden, kun haluaa. Autolla pääsee liikkeelle.
”En koe itseäni yksinäiseksi. Kun on paljon mielekästä puuhaa, niin viihtyy. Olen saanut tehdä fyysistä työtä. Sitä lähdin hakemaan, ja sitä olen saanut.”
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
